Opettajaksi opiskelevat marssivat ulos

IHAN tulee vanhat opiskeluajat mieleen, kun lukee aamun Hesaria. Helsingin Sanomissa on käyty viime aikoina yleisönosastolla keskustelua taito- ja taideaineiden opetuksen määrän laskemisesta opettajankoulutuksessa. Opiskelijat haluavat niitä enemmän, opetuksesta vastaavat taas katsovat, että tärkeintä on opettaa opiskelijoita ajattelemaan.

TÄNÄÄN sitten.uutisoitiin, että Helsingin Soklissa opettajaksi opiskelijat toteuttivat tästä syystä ulosmarssin. Esim. musiikinopetuksen määrä on heidän mukaansa laskenut 20 vuodessa neljännekseen. Opiskelijoiden toivotaan valitsevan itselleen vain yhden sivuaineen, josta he hankkisivat samalla kaksoiskelpoisuuden. Jos kyseessä olisi taito- ja taideaine, se suoritettaisiin muissa tiedekunnissa heidän rahoillaan. Näin rahaa vapautuisi tärkeämpien aineiden opettajien palkkaukseen.

Sillä lailla.

Peruskoulu riittää

HALLITUKSEN (tai pitäisikö suoraan sanoa opetusministeriön virkakoneiston) kanta yksityiskouluihin on kireämpi kuin vuoden 1998 perusopetuslain säätäneen eduskunnan. Perusopetuslaissa avattiin mahdollisuus yksityisiin kouluihin (joita mm. Ruotsissa on ns. vapaan koulun nimellä useita), mutta sittemmin tuuli on vaihtunut. Vuoden 2001 jälkeen ei ole uusia lupia myönnetty.

KRISTILLISTEN KOULUJEN kannattajat ovat kimppaantuneet. Kuitenkin perustelut yksityiskoulujen lupa-anomusten kohtalolle ovat ihan samat kuin, mihin mm. professori Juhani Hytönen kiinnitti huomiota koulujen kilpailuttamisen kokeilukaudella 1990-luvun alussa. Oppivelvollisuus on yhteiskunnallinen velvollisuus. Koulun keskeinen tehtävä on kasvattaa oppilaita yhteiskuntaan. Se ei voi onnistua tässä, jos kukin kuppikunta dippaa lapsensa vain omassa, ainossa oikeassa arvossaan. Lasten on voitava kohdata erilaisia arvoja. Kyse on yhteiskunnan oikeudesta säädellä itse kustantamaansa koulutusta.

MINÄ KUULUN PERUSKOULUMIEHIIN. Olen ylpeä peruskoulun tuloksista ja sen koko kansalle yhteisestä perusopetuksesta.

Liian isot opetusryhmät

TUIJOTELLESSANI oman kouluni vanhempien tyytyväisyyskyselyn saldoa, huomasin erityisesti pysyhtyväni osioon, joka koskee luokkakokoa. Espoossahan suomenkielinen opetuslautakunta on määritellyt tavoiteltavat luokkakoot: 1-2-luokilla se on 25 oppilasta ja 3-6-luokilla 32. Mm. uudet ekaluokat pyritään muodostaan alueilla tämän pohjalta. Viime vuonna kakkosluokkia ei enää "pakkoyhdistetty" kolmatta luokkaa varten- vaan koulu on voinut pitää luokat pieninä, koska se saa viikossa annettavien oppituntien määrän ns. tuntikehyksensä oppilasmäärän mukaan. Jokainen oppilas tuo mukanaan tunteja. Jos luokka on iso, luokka voidaan jakaa kahtia monilla tunneilla tai tarjota koulussa erityisopetusta, tukiopetusta, kerhotoimintaa jne. Suurella oppilasmäärällä on siis ikävien puoliensa lisäksi myös myönteisiä, yleisiä vaikutuksia.

HUOLTAJAKYSELYISSÄ käytetään asteikkoa 1-5. Opiskeluryhmien koot ovat saaneet Espoossa ihan kohtuullisen keskiarvon 3,9. Se on sama taso, kuin mitä koulut ovat kaikissa osiossa saaneet keskimäärin. Alhaisin keskiarvo millään koululla on 3,1 ja eräässä koulussa on annettu niinkin korkea arvio kuin 4,7.

AURORASSA HUOLTAJAT OVAT kriittisempiä. Vanhempien tyytyväisyys pysähtyi helmikuussa keskiarvoon 3.4! Se on puoli numeroa kaupungin keskiarvoa alhaisempi, ja vain 0,2-yksikköä korkeampi kuin alhaisin Espoossa mitattu keskiarvo.

Miksi tämä asia on meillä hoidettu huonommin kuin muualla? Keskimäärin luokkakokomme on 23 oppilasta ( 340/15: 2c:n jakoa ei ole tässä laskettu mukaan). Yleisopetuksen pienimmässä luokassa on tällä hetkellä 16 oppilasta ja suurimmassa 31. Pieniä luokkia ovat ykköset, kolmoset ja vitoset. Kuusi luokkaamme on isoja. Kutoset pakkoyhdistettiin neljä vuotta sitten. Neloset yhdistettiin nekin pakolla- vaikka itse yritimme pyytää lupaa hoitaa asia kehyksestämme. Jälkikäteen asialle ei oikein voi mitään, varsinkaan kun talossa ei ole turhaa tilaa. Nykyiset kakkoset ovat isoja25-oppilaan luokkia, mutta ensi vuonna ne ovat varsin pieniä kolmansiksi luokiksi. Olemme jakaneet isot luokat useilla tunneilla pienemmiksi opetusryhmiksi. Esim. isolla kuutosluokalla ollaan koko luokka kokonaan kasassa oikeastaan vain historian, biologian, maantieteen, luokan yhteisen liikunnan, musiikin ja kuvataiteen tunneilla. Siis alle 25% viikon tunneista. Lähes kaikki kielenopetus tapahtuu meillä alle 16 oppilaas ryhmissä. Niinikään kaikki 3-6-luokkien käsityö ja lähes kaikki poikien liikunnat, ja 5.-6.luokilla fysiikka ja kemia. 3.-6-luokilla opetusryhmien kokoa pienentää jakotuntien lisäksi ratkaisumme opettaa erityistä tukea tarvitsevia oppilaita omassa skidi- ja sinikarhuryhmissä äidinkielen ja kirjallisuuden, matematiikan ja englannin tunneilla.

En tällä väitä, etteikö vanhempien kritiikki olisi perusteltua. Myös me opettajat kannatamme pienempiä opetusryhmiä. Toivottavasti nykyinen linja, jossa ryhmiä ei pakkoyhdistetä saa säilyä. Luokkakoko on kuitenkin asia, johon voidaan kouluntasolla vain kovin vähän vaikuttaa.

LUOKKAKOKO MÄÄRÄYTYY, kun ekaluokat muodostetaan. Periaatteessa rehtori voisi yrittää pysäyttää luokkakoon 25 sijasta vaikka 20:een. Se tarkoittaisi tavallisesti sitä, että osa oman alueen lapsista käännytettäisiin naapurikouluun. Kirjoitan "yrittää", koska kävelyyn pantavien oppilaiden vanhemmat valittaisivat asiasta lääniin, ja rehtorin olisi nöyrryttävä. Lääni toteaisi, että Espoossa luokkakoko on 25, ja niinpä luokissa on tilaa. "Yrittää" viittaa myös siihen, että meidän naapurikoulussamme Karamzinissa on myös isot luokat. No ensi syksynä ekaluokkalaisia pitäisi olla sopiva määrä, noin 42. Se tarkoittaisi kahta 21 oppilaan luokkaa. Eikä ketään tarvitisi käännyttää.

ONKO REHTORIN OTETTAVA KOULUUN UUSIA MUUTTAJIA. Eikö yksi keino pienentää luokkia olisi se, että rexi ei ottaisi uusia alueelle muuttajia kouluun? Lain mukaan kaikilla on oikeus lähikouluun, johon koulumatka on turvallinen ja mahdollisimman lyhyt. Muuttajilla olisi oikeus valittaa päätöksestä lääniin, ja jos luokissa on tilaa, oppilaat on otettava.

VÄITÄNKÖ, ETTEI OPETUSRYHMIEN KOOLLE VOI TEHDÄ MITÄÄN? En. Kyllä voi. Mutta toimija ei ole koulu eikä rehtori. Vantaa on jo päättänyt, että uusien ekaluokkien osalta luokkakoko onkin 20. Espoo voisi tehdä samoin.

PIENET RYHMÄKOOT tuovat monessa mielessä laatua opetukseen. Opettajalla on enemmän aikaa yhdelle oppilaalle. 32 oppilaan luokassa aikaa on tasaisella jaolla 90 sekunttia/oppilas/tunti. 20 oppilaan luokassa aikaa olisi yli 50 % enemmän. Opettaja ehtisi paremmin auttaa ja ohjata. Luokassa olisi rauhallisempaa. Tottakai myös opettajan työmäärä kevenisi, mikä lisää opettajan hyvinvointia- ja se heijastuu luokan ilmapiiriin. Pienessä ryhmässä ehkäistäisiin oppimisvaikeuksia, ja tarvittaisiin vähemmän tuki- ja erityisopetusta. Miksi sitten päättäjät eivät pienennä luokkakokoja? Kyse on – näin väitän- rahasta, jota pitäisi sitoa uusien opettajien palkkaan ja Espoon kroonisesta ongelmasta: meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi luokkahuoneita. Espoo on jo toista kertaa säästänyt koulurakentamisesta. Ensin 90-luvun lamassa ja nyt taas. Esim. Auroran koulun saneeraus on kadonut kaikista listoista. Suuria luokkia perustellaan myös sillä, ettei ole pystytty tieteellisesti vakuuttavasti osoittaamaan, että luokkakoon pienentäminen näkyisi oppimistuloksissa.

LUOKAN KOKO onkin jatkuvan tutkimuksen kohde. Internetistä löytää hakusanalla "class size" kirjallisuutta melkoisesti. Tässä yksi linkki, jota minulle suositteli professori Pertti Kansanen: http://www.ed.gov/pubs/ReducingClass/

Tuolla sivulla kerrotaan, että tavoiteltava luokkakoko olisi 20. Sillä saadaan optimaaliset tulokset. Toki paljon riippuu siitä, millaisia menetelmiä opettaja käyttää. Kansasen mukaan : " Terve järkikin jo sanoo, että liian suuria ryhmiä ei pidä olla. Vanhastaan oli nyrkkisääntö, että jos luokan oppilasmäärä vähenee, niin n. 20 saakka sillä on positiivista vaikutusta mutta sen pienemmäksi ei enää kannata mennä. Toinen puoli asiaa on opettajien mielenterveys, mutta sille ei juuri anneta arvoa."

Mies mustissa- Johnny Cash

ELÄMÄKERRAT ovat kirjallisuutta, jonka lukeminen näyttää kuuluvan tiettyyn ikään. Luulen olevani siinä. Ja nykyäänhän elämänkertoja voi myös katsella. Merkittävä osa tämänkin kevään leffoista kuuluu tuohon lajiin: Matti, Capote – ja amerikkalainen kantrilaulaja Johnny Cash. Viimeinen kosketti minua kovasti.

IDOLIKSI pääseminen näyttää aika hurjalta. Lähes kaikkien tähtien kohtalo näyttää kulkevan samaa rataa: rikkinäinen lapsi, jolla on suunnaton hinku julkisuuteen, eteen tulevien esteiden voittamista, kuuluisaksi ja rikkaaksi pääseminen- ja sitten lunnaiden maksun aika. Toinen sortuu huumeisiin. Toinen viinaan. Toiselta hajoaa perhe, kuolee lapsi, tai hänet itsensä murhataan muuten vaan. Kannaattaako edes haluta idoliksi?

JOHNNY CASHIN elämässä oli kuitenkin jotain hyvin uniikkia. Ainakin leffan mukaan hänellä on ollut esiintyjänä aina korkea moraali lauluvalinnoissaan- ja huomattava osa näyttää liittyvän hänen omaan taipaleensa. Aitous on kova juttu. Ja onhan hänen rakkautensa laulajakumppaninaansa June Carteriin jotenkin söpöä.

LEFFA on leffa. Ja tämä on ihan hyvä. http://www.finnkino.fi/elokuvaesittely.asp?movie=981
Se herätti mielenkiinnon tutustua Mr. Cashiin paremmin Ostin jo vaatimattoman dvd:n Herra Mustan konserteista. Ja pian ostan kokoelma-cd:n. Ja herran itsensä saneleman elämäkerran. Ja luen sen myös.

Karaokea ja blogeja

HURJA JUTTU. Blogeja on kuulema netissä yksin Suomessa jo yli 100 000. Blogilistalta näkee, että niitä syntyy Suomessakin useita tunnissa. Ja mitä hauskempia. Tällaisen dinosauruksen blogi on ihan eri genreä, tylsää asiapohdintaa.

MIKÄ SAA pitämään avointa päiväkirjaa, jos suurinta osaa ei kukaan ehdi seuraamaan? Poliitikkojen osalta kysymys on turha. Blogi on heille mitä mainion mahdollisten äänestäjien kohtaamispaikka. Blogissa avataan sopivasti sateenvarjoa ja kerrotaan itsestä pikkusalaisuuksia. Se lisää luotettavuutta.

ONKO BLOGI SUKUA KARAOKELLE? Olen muutaman kerran istunut tarkkailemaan karaokeen uskaltautuvia, puoliammattilaisia ja karaokeen urheasti kiinnittyneitä. Heidät erottaa lauluvalinnasta. Urhealla karaokeväellä on kullakin oma "tunnarinsa", omat laulunsa, joita kuulija väkisin tulkitsee ainakin osittain avainlauluiksi. He laulavat oman elämänsä tilaa. Usein ilta ja kapakka toisensa perään samaa laulua. Olen ollut pystäyttävissä karaoke-tilaisuuksissa, mm. eräässä haminalaisessa kapakassa, jossa syrjäytetyt lauloivat omat laulunsa oluen huurun läpi. Surullisia tarinoita. Omalla äänellä. Pää pystyssä. Jokainen sai upeat aplodit.

KONSULTIT puhuvat, että olemme siirtymässä aikakauteen, jossa huomatuksi tuleminen on se juttu. Vaikka lyhyeksi aikaa. Ihan uusi ajatus ei ole. Jo edellisellä vuostuhannella ainakin Andy Warhollista alkaen on kerrottu, että nykyihminen tavoittelee pääsyä julkkiseksi, vaikka minuutin ajaksi. Keinoilla millä hyvänsä. Ja näin siis paljon ennen salarakaskäsitettä.

KILROY WAS HERE. Ehkä se on se juttu. Ei huono.

Loma on tärkeä juttu!

Suomalainen kouluvuosi on rakentunut omalla tavallaan historiallisista syistä. Kansakoulu ei olisi ikinä levinnyt, jolleivat maalaislapset olisi saaneet olla kesällä apuna pelloilla. Siksi meillä on vieläkin aika pitkä kesäloma. Toisin muin muissa maissa, meillä ei sitten olekaan lukuvuoden aikana pidempiä katkoja kuin kaksi: jouluna yleensä kaksi viikkoa ja sydäntalvella viikko talvilomaa. Keväällä usein pääsiäinen, vappu ja helluntai tuovat lisäksi muutaman päivän katkon. Syksy on varsin pitkä, sen katkoo usein vain muutaman päivän syysloma ja itsenäisyyspäivävapaa, jos hyvin sattuu.

LYHYETKIN LOMAT tuntuvat tärkeiltä ja upeilta. Siksi oli aika yllättävää lukea Tiina Ritvasen ergonomian alan väitöskirjasta "Opettajan psykofysiologinen kuormittuminen työjaksottain – yhteys ikääntymiseen ja aerobiseen kuntoon". Tutkimuksessa tarkkailtiin autonomisen hermoston ja stressihormonien aiheuttamia stressireaktiota, opettajien psykofysiologista kuormittumista ja palautumisprosessia. Stressitilanteessa aktivoituvat ihmisen autonominen hermosto, sisäeritysjärjestelmä sekä immuunipuolustusjärjestelmä. Niiden pitkäaikainen toiminta voi johtaa moniin erilaisiin ja eritasoisiin oireisiin.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että opettajien psykofysiologinen kuormittuminen oli yhtä korkea kolmen työpäivän mittauksen aikana lokakuussa, joulukuussa ja maaliskuussa. Elimistön palautumisprosessi käynnistyi vasta kesäloman aikana heinäkuussa. Viikonloppulepo ei laske sykettä. Vasta pitkän kesäloman jälkeen havaittiin positiivista palautumista. Kesäloma siis edistää opettajan työssä jaksamista.

TULOKSEN VOISI kääntää myös toisinpäin: Jotain pitäisi tehdä lukuvuoden aikana terveyttä uhkaavalle liian korkealle stressitasolle!

Miehet on poikia, ja pojat tarvitsevat autoja?

Hiihtoloman kunniaksi sopinee hieman kevyempikin pohdinta. Nyt haluan kirjoittaa AUTOISTA. Vaikka olen jo aika vanha, minussa asuu pikku poika ainakin kerran kahdessa vuodessa. Yleensä tammi-helmikuussa oikein loskaisena päivänä- mutta joskus muulloinkin. Autokuume iskee, ja siitä on leikki kaukana. AUTONOSTAJAN URANI on aika uskomaton. Sen lisäksi, että myyn vanhani halvalla ja ostan uuden kalliilla, tilannetajuni horjuu kovasti. Olen kauppareissulla poikennut autokauppaan ja tullut kaksipaikkaisella pikku-porschella kotiin. Muuten hyvä, mutta perheessä oli jo tuolloin viisi henkeä. Autojen vaihdossa ei myöskään ole logiikkaa. Jos edellinen auto on pieni, haluan suurta. Ja sitten taas päinvastoin. Olen myös mennyt autokauppaan ostamaan aivan toisenlaista autoa, kun millä olen kotiin sitten ajellut. Perustelut ostolle on aina löytynyt.

VOISIN JÄSENTÄÄ omaa elämääni tosi hyvin autojen ketjulla. Se on mennyt jokseenkin näin vuodesta 1973 alkaen: vw 1200 (sininen)>Morris Mini (punainen, kokolattiamatto), vw 1200 punainen> lyhyt autoton kausi> vw 1302S(sininen, muuttoauto Espooseen)>Opel Kadet(ruskea, farmari)>MB 124 (valkoinen)>vw-pakettiauto (valkoinen, kaksi lasta)>Fiat127>>SuzukiJEEP (musta, pieni, juuri kun vaimo alkoi odottaa kolmatta lasta)>BMW316(musta)>DodgeRAM(sininen pakettiauto, bensaputket jäätyi, ensimmäinen uusi auto)>> Audi-Porsche>BMW518(hopea)>OpelAstra(punainen, toinen uusi auto)>MBA-sarja (musta)>BMW316compact.

JA NYT TAAS TAUTI ISKI. Terveisiä autokauppiaalta. Oli oikein ystävällinen. Jälleen oli ilma kurainen ja auto likainen. Eikä taudista selvinnyt kuin antamalla periksi. Vaimo yritti parhaansa. Hän unohti passinsa kotiin, jotta pankkilainaa ei myönnettäisi. Passi haettiin ja laina myönnettiin. Odotettavissa on hiljainen ilta tai muutama. On kuulema niin monta muutakin asiaa, johon rahaa tarvittaisiin. Niinkö?