Loma on tärkeä juttu!

Suomalainen kouluvuosi on rakentunut omalla tavallaan historiallisista syistä. Kansakoulu ei olisi ikinä levinnyt, jolleivat maalaislapset olisi saaneet olla kesällä apuna pelloilla. Siksi meillä on vieläkin aika pitkä kesäloma. Toisin muin muissa maissa, meillä ei sitten olekaan lukuvuoden aikana pidempiä katkoja kuin kaksi: jouluna yleensä kaksi viikkoa ja sydäntalvella viikko talvilomaa. Keväällä usein pääsiäinen, vappu ja helluntai tuovat lisäksi muutaman päivän katkon. Syksy on varsin pitkä, sen katkoo usein vain muutaman päivän syysloma ja itsenäisyyspäivävapaa, jos hyvin sattuu.

LYHYETKIN LOMAT tuntuvat tärkeiltä ja upeilta. Siksi oli aika yllättävää lukea Tiina Ritvasen ergonomian alan väitöskirjasta "Opettajan psykofysiologinen kuormittuminen työjaksottain – yhteys ikääntymiseen ja aerobiseen kuntoon". Tutkimuksessa tarkkailtiin autonomisen hermoston ja stressihormonien aiheuttamia stressireaktiota, opettajien psykofysiologista kuormittumista ja palautumisprosessia. Stressitilanteessa aktivoituvat ihmisen autonominen hermosto, sisäeritysjärjestelmä sekä immuunipuolustusjärjestelmä. Niiden pitkäaikainen toiminta voi johtaa moniin erilaisiin ja eritasoisiin oireisiin.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että opettajien psykofysiologinen kuormittuminen oli yhtä korkea kolmen työpäivän mittauksen aikana lokakuussa, joulukuussa ja maaliskuussa. Elimistön palautumisprosessi käynnistyi vasta kesäloman aikana heinäkuussa. Viikonloppulepo ei laske sykettä. Vasta pitkän kesäloman jälkeen havaittiin positiivista palautumista. Kesäloma siis edistää opettajan työssä jaksamista.

TULOKSEN VOISI kääntää myös toisinpäin: Jotain pitäisi tehdä lukuvuoden aikana terveyttä uhkaavalle liian korkealle stressitasolle!

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s