Outo Valo

NÄYTIMME lapsille vapunaatonaatonaattona Kaija Juurikkalan lasten elokuvan "Valo". Pitkästä aikaa koko koulu sai seurata salissa yhdessä elokuvaa. Lattialla istuenkin sen jaksaa, kun leffa jaetaan kahteen osaan. Ennen vanhaan näytimme oppilaillemme useamminkin laadukkaita lasten elokuvia, mutta nykyään harvemmin. Yksi syy on tietysti tekijänoikeudet. Yhden dvd-leffan näyttäminen maksaa- kun hommat hoidetaan asiallisesti- ainakin 300 euroa. ELOKUVAN JUONI oli selkeä, mikä helpottaa katsomista. Se kertoo aikuisten mielivaltaa vastaan nousevien lasten kapinasta. Fiktiivinen elokuva pohjautuu faktoihin. Sata vuotta sitten inkerinsuomalainen yhdeksänvuotias Aleksanteri Ahola-Valo perusti Pietarin liepeille oman koulun. Koulu lakkautetaan, mutta lopulta oikeus voittaa (ainakin elokuvassa). TÄMÄ VALO oli erikoinen ihminen. Hän syntyi vuonna 1900 Laatokan Karjalassa. Kun hän oli kaksivuotias, äiti kylmetti itsensä jäisellä Nevalla ja menehtyi. Koti hajosi, Ali joutui sukulaisten hoiviin ja koki siellä väkivaltaa. Viisivuotiaana poika näki Pietarin verilöylyn, jossa sotilaat avasivat tulen uskonnollista kulkuetta kohden. Valo-Ahola on itse kertonut: ”Lapsuuteni loppui Pietarin Verisunnuntaihin, ja minusta tuli viisivuotiaana pienikokoinen vanhus ja pasifisti”. AHOLA perusti "Lasten leikkikoulun" Vyiritsan kylään. Koulussa lapset opettivat toisilleen onnellista elämää. Hän piti myös päiväkirjaa. Neljän vuoden päiväkirjoista kertyi 52 vihkoa, jotka Ahola-Valo on julkaissut itse nimikkeellä "Koulupojan päiväkirja" (1988). Valo-Ahola oli kuvataitelija ja jonkinsortin kasvatusfilosofi. Hän pakeni vuonna 1932 Neuvostoliitosta Suomeen ja täältä sotaa pakoon Ruotsiin. Hänen iso missiona oli luoda AE-evohomologia edistystiede, joka antaisi ihmisille ”viisaan rakkauden” eväät kasvussa kohti hyvää elämää. Huhut kertovat, että hän oli reilusti yli 90-vuotiaana ensimmäisiä netinkäyttäjiä. Oulun yliopiston piti promovoida hänet kasvatustieteen kunniatohtoriksi, mutta hän ehti sairastua ja kuolla vuonna 1997. Hänen elämäänsä voi tutustua hänen nimeään kantavassa museossa Valolassa, Hämeenlinnassa. TÖRMÄSIN jo nuorena opettajana tästä Valosta kertoviin juttuihin, mutta jostain syystä pidin häntä liian ufona. Onneksi Kaija Juurikkala ei ole ollut yhtä ennakkoluuloinen. Ahola-Valon pedagogiikkaan kannattaisi varmaankin perehtyä ITSE VALO-ELOKUVA on päähenkilönsä näköinen, outo. Lapset näyttelevät suloisesti. Villikko Villen kasvu kuvataan upeasti. Valoa näyttelemään on löydetty uskottava "lapsivanhus". Lavastemaailma on satumainen- varmaankin budjetista johtuen. Tempo on ihanan hidas. Kaikki on riisuttua ja yksinkertaista. Värimaailma on rikas, musiikkimaailma taas hyvinkin vaisu. Ja onneksi elokuvassa on onnellinen loppu. Ks. lisää Ahola-Valosta kertovat kotisivut http://www.ahola-valo.fi/ ja leffan sivusto: http://www.valofilm.fi.

Aleksanterin kuva on lainattu osoitteesta: http://mansetori.uta.fi/pispala/runolauteet/rauhanriimuja/ali.php

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s