Rehtoreita suviyössä IV osa III

SIIS AJATUKSISSA vielä takaisin Heinolaan. Perjantain 9.6 aamuluennon piti laadun ohjauksen professori Paul Lillrank. Otsikkona oli Palveluiden tuotanto ja tuloksellisuus. Lillrank kuittasi New Public Managementtia vastaan nousseen kapinan romanttiseksi. Sen jälkeen hän runnoi naivin tavan soveltaa liike-elämän vaikuttavuusajattelua julkisiin palveluihin. Lopuksi hän upotti asiakas-käsitteen käyttämisen julkisten palveluiden yhteydessä. Lillrankia oli helppo seurata. Ajatus oli kirkasta ja kieli värikästä.

NEW PUBLIC MANAGEMENT on julkisten palveluiden ohjausideologia, johon kuuluu mm. ideat: kvasimarkkinat, ammattijohtaja, tulosvastuu, budjettikuri ja kuluttaja/asiakas-orientaatio. Minusta siihen sisältyvä ihmiskuva on varsin negatiivinen. Iskulauseena on Public Choice: samoin kuin liike-elämässä on ahneita paskiaisia, niitä on myös julkisella puolella. Ahneus ei siellä kohdistu rahaan vaan ylisuurin budjetteihin jne. Siksi ohjausta tarvitaan. Lillrankin mukaan paluuta kollegiaaliseen valvontaan, professioiden itsesäätelyyn ei ole. Julkisella puolella käytetään niin isoja summia rahaa. Siksi kapina on romanttista. Tästä kannastaan huolimatta Lillrank arvosteli rajusti uutta palkkausjärjestelmää korkeakouluissa. "Kun hallinto ei tunne työtä, se ajattelee neliskulmaisesti. Aika menee asioihin, joista ei ole meille hyötyä, mutta joiden tekemättä jättämisestä on meille haittaa. Yksityisellä puolella tällaisiin hommiin palkattaisiin halvin mahdollinen konsultti, että asialliset ihmiset saisivat tehdä oikeita töitä", hän kiteytti ilkeästi.

VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI oli luennoitsijan mielestä julkisella puolella ongelmallista (ks. alla oleva pieni kuva). Liike-elämässä tehokkuus päätellään suoritteista (esim. lääkärissäkäyntien määrä). Suoritteiden määrän lisääminen on sielä hyvä asia, ja vaikuttavuus paranee. Julkisella puolella suoritteiden ja vaikutuksen väli on sumea. Suoritemäärien lisääminen ei lisääkään vaikuttavuutta, vaan jopa päinvastoin. Toinen ongelma on, että kouluilla vaikutus ei ole vain suoritteita. Kouluilla on myös kansansivistyksellinen tehtävä, jota ei voi mitata yhtä helposti. Siksi toimintoja ei voi ohjatakaan samalla lailla.

ASIAKAS-käsitteen Lillrank analysoi mainiosti (ks. kuva alla). Asiakas on yhtä aikaa suvereeni valitsija ( kyky valintaan), maksaja ja käyttäjä (hyödyn saaja). Näin ei ole julkisten palveluiden kohdalla. Oppilas (eikä huoltaja) ei valitse suvereenisti, vaan vain joissain asioissa. Oppilas ei maksa. Hyödyn saa myös yhteiskunta. Oppilaalla on monia rooleja. Kun puhutaan oikeuksista hän on kansalainen. Kun puhutaan velvollisuuksista hän on alamainen. Teltassa kuului puli puli, kun asiakaskäsite hukutettiin kylmällä käsiteanalyysillä.

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s