Viisi polvea kansanopettajia: II polvi

JATKAN eilen aloittamaani pohdiskelua opettajasukupolvista. Tänään on vuorossa toinen opettajapolvi, jonka mieskunto ajoittuu tässä vuosille 1890-1920, tai hieman joustavammin vuosiin 1889-1917 eli Cygnaeuksen jälkeisiin, autonomisen Suomen viimeisiin vuosikymmeniin.

ENSIMMÄINEN opettajapolvi oli Cygnaeuksen opettajaparvia. Ensimmäinen niistä lähti lentoon 1867. Koulutus oli ollut tasoltaan ja muutenkin kovaa, lähes puolet sisäänotetuista oli karsiutunut matkalla. Ja valmistuneistakin moni päätyi myöhemmin pientä kansakoulua suurempiin tehtäviin (tai naimisiin) Mutta he- varsinkin naisopiskelijat- palvoivat Cygnaeusta.

Helposti asioita tulee yksinkertaistettua ja esitettyä, ettei jo ensimmäisellä opettajapolvella ollut "oikeita" menetelmiä. Kyllä heille oli opetusta mallikouluissa opetettu, mutta työn reunaehdot olivat todellisuudessa varmaankin musertavat. Siksi on helppo uskoa, että opetus supistui liiaksi läksyn kuulusteluun ja uuden läksyn valmistus muistiinpanojen saneluun- kirjoja kun ei ollut.

TOISEN OPETTAJASUKUPOLVEN (1890-1919; Ehkä loogisinta on hieman rajata toinen sukupolvi vuosien 1888 ja 1917 väliin, Cygnaeuksen kuoleman ja itsenäistymisen väliin.) aikana Suomi oli nuori, riitainen, köyhä autonominen maatalousvaltio. Vuonna 1913 Suomessa tulot olivat 60% teollisuusmaiden keskituloista. Mutta Suomi oli nousemassa kansakuntien joukkoon.

Kehitys oli monella alalla huimaa. Nämä opettajat kuulivat, kun Jean Sibelius johti ensimmäisen sävellyskonserttinsa 1892. He näkivät ensimmäisen elokuvan Suomessa v. 1896. Juhlivat kun Suomen Kansallisteatteri vihittiin 1900. He lukivat sanomalehdestä, kuinka Wrigtin veljesten kone lensi 1903. He äänestivät ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907. He hurrasivat, kun Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailman kartalle Tuhkolman olympialaisissa 1912. Autonominen Suomi hinkusi itsenäiseksi ja kävi kansallista ja kielitaistelua. Suomalainen kansallishenki eli huippukauttaan vastareaktiona 1890-luvun lopulta alkaneille sortokausiksi nimitetyille venäläistämistoimille. Toisen sukupolven aikana myös fennomaanit ymmärsivät kansakoulun arvon. .Sama sukupolvi koki molemmat sortokaudet. He olivat mukana suurlakossa. He kokivat vuonna 1914 syttyneen maailmansodan, joka aiheutti kärsimystä, työttömyyttä ja elintarvikepulaa. Toinen sortokausi päättyi vasta maaliskuussa 1917 maaliskuun vallankumoukseen, loppunousuun, jossa Suomi sai autonomiansa takaisin. Taistelu kannatti. Suomi itsenäistyi.

Tämä sukupolvi sai aloittaa koulunpidon aivan toisella lailla katetusta pöydästä. Sillä oli itsellään kansakoulu käytynä (sisäänpääsyvaatimus vuodesta 1880), mutta säätyläistausta oli yhä harvemmalla. Naisille kun avautuivat ovet muihinkin opettajanvirkoihin (1916). Itse asiassa seminaareilla alkoi olla pulaa oppilaista, kun opettajatarve kasvoi koko ajan.

Kansakoulun arvostus oli noussut. Oppilasaines muuttui. Kansakoulu oli laajenemassa paitsi maalaisten myös työläisten lasten kouluksi. Heidän sekaansa ei herrasväki vielä omia lapsiaan laittanut.
Vuosina 1889- 1896 noin puolet oppikoulun oppilaista tuli kuitenkin kansakoulusta. Vuonna 1906 kansakoulun (yläkoulun) kaksi alinta luokkaa määrättiin virallisesti pohjakouluksi (mutta oppikouluun pääsi myös muita reittejä). Sisäänpääsyvaatuimuksia muutettiin: kouluun pääsi maallakin 8-vuotiaana. Tyttöjä ja poikia sai opettaa yhdessä vuodesta 1886 alkaen.

Kansakoulu muuttui 1898 piiriasetuksella kunnille pakolliseksi; kuntien oli perustettava kansakoulu, jos lapsia oli tietty määrä. Kirkko pani vastaan, ja sen kiertokouluissa oli 1900-1901 uskomaton määrä lapsia, lähes 199 000. kolminkertainen määrä kansakouluihin verrattuna. Periksi se antoi vuonna 1913, jolloin alkuopetuskin luovutettiin kunnille. Myös kielisota ruotsalaisia vastaan oli raakaa. Monissa kunnissa ruotsinkielinen enemmistö ei millään ehdoilla suostunut perustamaan koulua suomalaiselle väestölle. Esim. Espoon Luukkaassa tilanherra sulki suomalaisen koulurakennuksen ylipääsemättömällä piikkilangalla. Västra Nyland neuvoi 1890-luvulla: “Ruotsalaisseuduilla asuvat suomalaiset opetelkoot ruotsia tai muuttakoot seudulta pois.”

LUOKKARAKENNE oli edelleen nykysilmin kummallinen. Alakoulussa oli yksi luokka, jossa oli kaksi vuoden kestävää osastoa. Yläkoulussa oli kolme samalla lailla kaksisastoista luokkaa.( Tuolloin ei vielä puhuttu vuosiluokasta). Parillinen osasto oli aina kertausta.

Koulu oli lähes ilmainen oppilaalle ja edelleen vapaaehtoinen. SDP asetti ensimmäisenä puolueena koulupakon tavoitteeksi vuonna 1903 (asia toteutui vuonna 1921, ja käytännössä 1930-luvulla).

Opetusta helpotti, että SISÄLTÖ oli kuvattu ei vain tuntimäärät. Ensimmäiset opsit, ” mallikurssit” määrittelivät oppisisällöt ” laajenevine kehineen” vuonna 1881. Vuonna 1889 esteltiin idea vuosikursseista, jotka helpottivat opettamista. Arvosteluasteikoksi vakiintuu 1889 alkaen 1-10.

KOULUNPIDON PUITTEET kehittyivät. Opettajilla oli jo vekottimia: rihvelitaulu, mustat taulut ja kartat ja harmoonit. Oli pulpetit, kateederit ja opettajan pöydät. Oli oppikirjoja. Ja ainakin uran puolivälissä tarjolla yhä selkeämpi pedagogiikka. Opettajat saattoivat kokea sekä uuden pedagogiikan että ajan poliittisen tilanteen vuoksi tehtävänsä erittäin tärkeäksi.

Toisen sukupolven opettajan koulu sai myös selkeän METODIN: herbartilaisuuden. Kasvatuksen päämääränä oli luja, siveellinen luonne. Kristillinen sävy oli hieman aikaisemmasta heikentynyt. Kasvatus kohdistui tahtoon. Ja tien tahtoon uskottiin kulkevan tiedon ja tiedon herättämien tunteiden kautta. Kasvatuksen keinoina pidettiin hallintaa (kuria), kasvattavaa opetusta ja ohjausta.

KASVATTAVAN OPETUKSEN tarkoituksena oli herättää monipuolinen harrastus. Mikael Soininen julkaisi vuosisadan vaihteessa oman opetusopin kirjansa, jonka kautta saksalainen herbartilaisuus levisi ja juuttui suomalaiseen kouluun. Soinisen opetusopissa korostui kasvatuksellisesti arvokkaan oppiaineksen ja sen taitavasti esittävän opettajan osuus. Jo oppiaineksen valinnan lähtökohtana olivat oppilaissa olevat harrastukset. Opettajalta edellytetään myös itseltään harrastuksen henkeä. Lapsen keskeinen harrastuspiiriksi oletettiin kotiseutu. Kaikkea kulttuuriperintöä ei pyritä siirtämään, vain arvokkain osa.

Herbartilaisuus toi opetukseen, nimenomaan uuden läksyn valmistukseen, ryhtiä, kaavan. Oppisisältö tuli käsitellä psykologisesti oikein. Jokaisella tunnilla oli edettävä oikeiden vaiheiden kautta,. Aikaisemmin tunti oli jakautunut vanhan läksyn kuulusteluun ja uuden läksyn valmistamiseen. Nyt uuden läksyn valmistamiseen tuli selkeät vaiheet, joilla tuettiin havainnon siirtymistä oppilaan ajatteluun ja kehittymistä käsitteiksi. Vaiheistuksesta oli erilaisia mukaelmia mm. vanhan kuulustelu, valmistava keskustelu, tehtävän ilmoitus, uuden esitys, elämään sovitus ja kertaus; Kuulustelu ja uuden tehtävän valmistelu: johdanto, uuden esitys, vertailu ja kokoaminen sekä harjoitus; Kuulustelu ja valmistus. Johdatus, esittäminen, vertaileminen, kokoaminen ja käyttäminen. Oleellista oli, että tunnin loppupuolella tunnilla käsitelty kiteytettiin mieleenpainettavaan muotoon. Hyvä opetus oli havainnollista, "kehittävää" ja taulun käyttö avuksi. Oikein muotoillut ysymykset olivat tärkeitä.

Taustalla oli sen ajan tieteellinen oppimisnäkemys: APPERSEPTIO-oppi. Lapsi oppii tarkaavaisesti kuunnelleen ja kuulemaansa ajatelleen. Herbartilla oli käsite ” itsetoiminnallisuus”: oppilaan aivot toimivat auttomaattisesti; uudet mielteet yhtyivät vanhoihin. Opettaja johti oppimista taitavilla kysymyksillä (vanhan läksyn kysymysidea laajeni uuden asian kehittelyn välineeksi). Herbartilaisuus olikin kyselevän opetuksen kulta-aikaa. Opetuksessa korostui . havainnollisuus mutta myös käsitteet. Metodi kohotti opettajan oppiaineksen omaksumisen taitavaksi muokkaajaksi läksynkuulustelijan roolista. On sanottu, ettei koskaan ole kehitetty yhtä hyvää sovellusta yhtä väärästä teoriasta. Yliopistomaailmassa "feikki" huomattiin pian, mutta praktiikkaan Herbart kelpasi pitkään- ja on yhä hengissä mm. suomalaiskouluissa. Positiivinen tiede oli syntynyt. Totuutta ei tavoitettu spekuloiden vaan maailmaa tarkkailemalla

Herbartilaisuus oli LUOKKAOPETUSTA, yhteisopetusta. Yhtäaikaa opettaminen hyötyi siitä, että oppilasaines oli mahdollisimman homogeenista. Metodi perustui yksiläksyiseen järjestelmääön ja vuosiluokkajärjestelmään. Ja ne taas helpottaisivat opettajan työtä. Opettaja sai opettaa koko ryhmälle yhtä asiaa kerrallaan!-mikä autuus. Ensimmäisen sukupolven opettaja oli vielä varsinainen pedagogiikan moniottelija. Hän opetti kaikkia aineita ja neljää luokkaa yhtä aikaa. Lisäksi opettajalla oli velvollisuus ohjata 1-2 iltapäivänä viikossa koulunkäyntinsä päättäneiden opintoja.( jo 1866). Ja kaiken päälle tuli oman kylän harrastukset. Toisen sukupolven opettaja saisi keskittyä.

On vaikea arvioida, kuinka suuresta muutoksesta sukupolvien välillä lopulta oli kysymys. Moni asia oli varmaan ollut idullaan jo aikaisemmin. Toisaalta vanhakantainen läksynkuulustelu saattoi sekin jatkua. Siirtymä ei varmaan ollut jyrkkä. Seminaareissa opetettiin rinnakkain hegeliläistä kasvatusoppia, ja Wallinin ja Soinisen opetusoppeja. Moni asia toki muuttui. Oppilasaines nuorentui maalla, kun kouluun pääsi jo 8-vuotiaana. Ruumiillinen kuritus kiellettiin kansakouluissa 1914, oppikoulussa se oli kielletty jo v. 1872 Toisen sukupolven opettaja opetteli valmistamaan uuden läksyn. Hän kertoi, kyseli ja valvoi tarkasti. Hän käytti havaintovälineitä ja oppikirjoja, joissa oli jopa valokuvia. Oppilaat oppivat nousemaan ylös pulpettinsa viereen ja vastaamaan kuuluvasti.

Kuvissa Herbart ja Mikael Soininen ja Sortavalan seminaarista 1902 valmistuneet ( kuva lainattu osoitteesta http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/uskonto/isot_kuvat/seminaari.html)

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s