Opetuksen sekava käsitemaailma osa V

HIH! Taas oma macci käytössä.

Katson kelloa. HUH, onpas päivä jo pitkällä. Aamu tuli käytettyä edelleen OPETUS-käsitteen parissa. Sain Helmetistä kätevästi ja nopeasti lähes 30 vuotta vanhan Peep Koortin kirjan: ( 1979) Kasvatus ja suunnittelu. Kolmas painos. Suom. T.E. Heikkurinen. Helsinki: Gaudeamus. Olen lukenut teoksen aikaisemmin, joskus 1980-luvulla, kun vedin OKL:ssä opetuksen suunnittelun kurssia. Jotain muistinkin, mutta pääosin teksti oli raikasta, paikoin snoppailevan ylivaikeaa. Muistiinpanoja tuli monta sivua. Nostan tämänpäivän blogissa esiin muutaman minua kiinnostaneen seikan.

Ensinnäkin oli mukavaa lukea kirjan takakansi. Sen mukaan "Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen henkilökunnan keskuudessa on KASVATUSTIETEEN epäselvyyden ja jäsentymättömyyden problematiikka tullut esille lukuisissa keskusteluissa. Näiden keskustelujen tuloksena on päätetty konstruoida/pyrkiä luomaan kasvatustieteellinen lähtökohtateoria asianmukaisine käsitteineen niin yleisellä tasolla kuin mahdollista. ” Kasvatus ja suunnittelu” on ensimmäinen näyte käydyistä keskusteluista." Siis 1970-luvun alussa! Enpä ole pohdintoineni kovin montaa vuosikymmentä jälkijunassa.

KOORT jatkaa. Oppiaine on epäselvä ja jäsentymätön. Sisältö on kompleksinen ja laaja.Kasvatustieteellä ei ole hyväksyttyä teoreettista perustaa (esim. fysiikassa Newton). Ei ole hyväksyttyä terminologiaa. Useimmat pedagogit käyttävät omia termejään. Koortin ja hänen työntekijöidensä tavoitteena oli tuottaa neliosainen kirjasarja. Toinen osa olisi käsitellyt opiskelua ja oppimista, kolmas opettamista ja neljäs evaluointia. Työ jäi ilmeisesti kesken. Koort kuoli Tallinnassa 1977. Harmi.

Luin siis tämän ensimmäisen osan. Suunnittelun lisäksi siinä esitellään kokonaisnäkemys kasvatusprosessista. Koort ei käytä sanaa OPETUS, mutta se on teoksen keskeinen käsite. Hän käyttää käsitteestä sanaa KASVATUSPROSESSI. Oletettavasti opetus on hänelle implisiittisesti samaa kuin kasvatus. Ja kasvatus taas on yhteiskuntaan/ympäristöön/yhteisöön sopeuttamista. Mutta sopeuttamista ei tehdä alistamisen vuoksi vaan jotta ihmisen kapasiteetti lisääntyisi. Kapasiteetti on kykyä sopeutua ympäristöön ja käyttää sitä hyväkseen. Kasvatusprosessia voikin kuvaillaankin modifikaatiokeinoksi. Modifikaatio on ulkoisista vaikutuksista johtuva kapasiteetin muutos. Kasvatuksen tiivis määritelmä kuuluu: "Kasvatus on kasvattajan tarkoituksellisten toimenpiteiden avulla tapahtuva kasvatin sopeuttaminen yhteisöön". Kasvattamisen määritelmä taas kuuluu: " Kasvattamisella tarkoitamme kaikkia niitä vaikuttamistoimenpiteitä, joissa kasvattajan tarkoituksena on kasvatin sopeuttaminen kasvattajan yhteisöön." Opettamisen määritelmä kuuluu: " Opettaminen on kasvattien instruointia, joka sisältää lisäksi kasvattavan tarkoituksen. Instruoinnilla on ohjaamistarkoitus. Jos ohjaamistarkoitus on kasvattava, ts. se tähtää kasvatin sopeuttamiseen kasvattajan yhteiskuntaan, on kysymyksessä opettaminen."Instruointi liittyy termiin instruktio, joka tarkoittaa sanomaa, jonka tarkoituksena on vaikuttaa vastaanottajan keskushermostoon. Instruointitapojen vaikuttamisaste (ohjauspyrkimys) vaihtelee: toimintakäsky, määräys, ohje, neuvo, suositus.

Yksi kiinnostavimpia osia teoksesta on se, jossa Koort erittelee erilaisia näkemyksiä ihmisen ja ympäristön suhteesta. Koort itse suosittelee välittävää näkemystä. Sen mukaan ihminen on ainutkertainen yksilö, systeemi, joka toisaalta alati sopeutuu ympäristöönsä ja toisaalta samanaikaisesti muuttaa itseään ja omaa ympäristöään. Ihminen on interaktiivinen systeemi. Koort on ollut ilmeisesti hyvin kiinnostunut ihmisen hermojärjestelmistä ja ajattelusta, joiden avulla ihminen on interaktiossa ympäristönsä kanssa.

Kasvatuksen viitekehykseksi Koort on kuitenkin valinnut ehkä yllättävästi VIESTINNÄN, jossa kasvattaja ja kasvatti vaikuttavat toisiinsa lähinnä vuorotellen, kasvattaja antamansa informaation ja kasvatti opettajalla antamansa osaamisnäytön avulla. Näistä lähtökohdista oppiminen on pitkälti kasvatin mielessä tapahtuvaa apperseptiota, jossa ihan nykyaikaisesti kasvatilla on kuitenkin selkeä rooli. On upeaa törmätä siihen, että OPISKELU on käsitteenä esitetty jo 70-luvulla (eikä siis vasta myöhemmin Kansasen, Tellan ja Meren teksteissä). Koortin käsitys opiskelusta on mukavan simppeli, mutta kasvatusprosessin malli on minusta paljon ohuempi juuri opiskelun osalta kuin esim. Yrjönsuurien teksteissä. Koortin mallissa kasvattaja opettaa yksinään ja kasvatti opiskelee yksinään. Kummastakon prosessin vaiheesta jotenkin on karsittu niihin kuuluva kasvattajan ja kasvatin interaktio pois.

Silti Koortin malli kasvatusprosessille (omassa kielenkäytössäni malli on kuitenkin selkesäti kouluopetuksen malli) on mielenkiintoinen. Hän puhuu kasvatusprosessista opetusvirtana, joka tapahtuu opettajan valitsemien kasvatusperiaatteiden vaipassa. Lähtökohtana on fenomenologien tapaa tarkastella kasvatusprosessia kahden osapuolen: kasvattajan ja kasvatin välisenä interaktioprosessina.

KASVATUSPROSESSIN MALLI (ks. alla KUVA)

Koort erottaa (siis minun käsitteilläni ilmaistuna OPETUKSEN) mallissa kuusi vaihetta.

1. suunnitteluvaihe: Jotta opettaminen on etukäteen harkittua, tarvitaan suunnittelua. Suunnittelu kohdistuu erilaisiin päätöksiin ja lopulta toimintaan. Kasvattaja harkitsee, kuinka hänen tulisi opettaa. Kasvattaja tekee päätökset tavoittesta ja menetelmistä.

2. opettamisvaihe: Opettamisvaiheeseen kuuluu sekä valmistelut että varsinainen opettaminen. Valmistelussa kasvattaja muodostaa ulkoisen ympäristön ja kasvattiryhmät, hankkii ja järjestää välineet. Varsinaisessa opettamisessa kasvattaja toimii lähettäjänä. Viestinnässä voidaan käyttää monia kanavia. Kasvattaa voidaan välittömästi tai välillisesti (käytetään ennalta laadittua materiaali). Koort esittelee opettamistoimenpiteet sanomina. Toisaalta Koort kirjoittaa, että opettamistoimenpiteet voidaan luokitella opettaja-, oppimismateriaali- ja oppilasjohtoisiin. Opettajajohtoisissa opettaja päättää minkälaisiksi opettamisketjut muodostuvat. Oppimateriaalijohtoisissa kasvatti joutuu sopeutumaan materiaaliin. Oppilasjohtoisessa opettamisessa oppilas itse johtaa opettamisvirtaa. Niin tai näin opettamisvaiheessa Kasvattia informoidaan. Hänen motivaatioonsa vaikutetaan. Häntä ohjataan. Opettaminen on Koortille kasvatuksellisen ohjauksen synonyymi. Opettamisvaiheessa kaksi subjektia liittyy toisiinsa opettamisvirran välityksellä. Virralla on muoto (menetelmä) ja askeleet (vaiheet). Opettamisvirtaa ympyröivät opettamisperiaatteet.

3. opiskeluvaihe: (Minusta olisi perusteltua liittää vaiheet 3 ja 4 yhteen opiskeluvaiheeksi, ja puhua kahdesta osa-vaiheesta; juurruttamisesta ja nyansoinnista). Juurruttamisvaihe on viestien vastaanottoa. Kasvatti opiskelee infortmaatiota, tulkitsee vastaanottamiaan sanomia ja pyrkii ymmärtämään ja varastoimaan ne. Kasvatti on juurruttamisvaiheessa indoktrinoinnin kohteena (Koortin mukaan on didaktisesti välttämätöntä pelkistää ja kategorisoida asioita aluksi)

Kirjan mukaan opinhaluinen ja positiivisesti asennoituva kasvatti on tarkkaavampi ja innokkaampi
vastaanottamaan viestejä kuin haluton ja nurjamielisesti asennoituva. Siksi tarvitaankin mielekkäitä vahvistamisjärjestelmiä kasvateille, tulee edistää osallistumista, antaa selkeät suoritusvaatimukset ja kuvaukset työskentelyn tavoitteista ja kuinka oppilas voi todeta oman edistymisensä.

4.nyansointivaihe: (Tämä vaihe on siis minusta toinen osa opiskelua). Nyansoinnissa kasvatti muokkaa informaatiota ja tarkastelee sitä eri näkökulmista. Hän suunnittelee, kuinka voisi soveltaa informaatiota. Hän tuottaa vastauksia kysymyksiin. Hän koettelee opetettua konkreettisissa tilanteissa. Tämä osavaihe on mielekästä aloittaa vasta kun asia on opittu perusteellisesti. Tässä vaiheessa toiminta voi olla keskusteluja, ryhmätöitä ja esim. yksilöllistä työtä.

5. tuotosvaihe: Tuotosvaiheessa kasvatti toimii lähettäjänä. Aluksi hän suunnittelee tuotoksen ja sittenmuokkaa ja lähettää kasvattajalle sanoman ponnistelujensa tuloksista. Tuotos voi olla kirjallinen. Esim. koe.

6. arviointivaihe: Tässä vaiheessa toimijana on jälleen kasvattaja. Kasvattaja muokkaa ja tulkitsee kasvatilta vastaanottamansa sanoman. Kasvattaja arvioi sen pohjalta opettamistoimenpiteittensä vaikutusta. Arviointivaihe antaa uusia lähtökohtia seuraavalle suunnitteluvaiheelle.

MALLI on luonnollisesti yksinkertaistettu. Oppimista ei ole sijoitettu näkyviin, mutta sekä kasvattaja että kasvatti oppivat. Malli on yksinkertaistettu myös niin, että kasvatteja on yksi. 30 oppilaan luokassa on kysymys tilanteesta, jossa 30 kasvatusprosessi etenee yhtä samanaikaisesti.

Ehkä häkellyttävin on kirjan TAVOITETTA koskeva osuus. Koortin mukaan nimittäin tavoitekäsite on vesitetty. Hän näkee vaivaa avatakseen omaa ajattelutapaansa erottelemalla sitä lähikäsitteistä päämäärä, tarkoitus ja aikomus. Lyhyesti asia hahmottunee seuraavan jalkapalloa koskevan esimerkin avulla.

PÄÄMÄÄRÄ on voittaa jalkapallo-ottelu. TAVOITE on ampua maali vastustajan verkkoon. Minun TARKOITUKSEN/AIKOMUKSENI voi olla tehdä tuo maali (tai syöttää pallo Kallelle).

Päämäärä liittyy toimintaan, se on toiminnan tulos. Tavoite liittyy sekin toimintaan. Se kuvaa keinoa, jolla päämäärä saavutetaan ( esim. päämäärä tyydyttää nälkä, tavoite= ostaa suolapaketti).
Toiminnalla on päämäärä, mutta ei aina tavoitetta esim. nälkäinen rotta juoksee häkissä.Tavoite on tarkoituksen ilmaisevan tahdonilmaisun tulos.

MAINIO kirja, antaa paljon ajateltavaa. Kasvatus kytketään komeasti hteiskuntatasolle. Erityisen omaperäinen on Koortin tapa tarkastella kasvatusprosessia viestintänä (eikä yhteisenä toimintana). Myös tavoitekäsitettä on tämän jälkeen pakko pohtia. Ja oppilaan ja opettajan erilaista roolia kasvatuksessa. Omiin tarkoituksiini nähden puutteeksi jää, että käsitteenmäärittelyssä OPETUS ja KASVATUS ja toisaalta KASVATTAMINEN ja OPETTAMINEN jäävät suhteiltaan epäselviksi (ilmeisesti opettaminen on keskeisesti instruointia, ja kasvattaminen jotain laajempaa). Niinikään on vaikea erottaa määritelmien perusteella kasvatusta ja kasvattamista, jos molemmat ovat kasvattajan toimintaa. Ehkä oudoin on Koortin kanta siihen, että kasvatilla ei voi olla kasvatuksellisia tavoitteita. Käytännössä teoksessa puhutaan koko ajan KOULUKASVATUKSESTA, mutta tätä ei pidetä tarpeellisena nostaa puheeksi. Oudon huojuvasti vaihtuu myös sopeuttamisen kohde: milloin se on ympäristö, milloin yhteiskunta milloin yhteisö.

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s