Opetuksen sekava käsitemaailma osa VI

KAUNIS PÄIVÄ TÄNÄÄN. Pitkästä aikaa oltiin vaimon kanssa Luukin nurmikoilla. Samalla pläntillä on tullut luettua alan kirjoja pitkään, pitkään. Tänään oli lukuvuorossa Koskenniemen ja Valtasaaren "Taitava opettaja". Lukukokemuksesta ensi viikolla enemmän. Ajattelin tänään syventää väitettäni siitä, että opetus pitää käsitteellisesti erottaa siitä opetuksesta, jota annetaan koulussa. Toissapäivänä esitin yleisen opetuksen määritelmän. Se kuului: "Opetus on (2) opettavan ja (3) opettelevan (1) yhteistoimintaa, jonka (4) tarkoituksena on, että opetteleva (5) oppii (7) halutun (6) asian. "

Esitän väitteen: KOULUOPETUS on opetuksen erityismuoto. Koulussa opetuksen keskeiset elementit rajataan- ja se myös näkyy koulukontekstissa tarkastellun opetuksen määritelmissä.

Lähestyn väitettä 2000-luvun oppivelvollisuuskoulusta käsin. Kaikki yleisen opetuksen määritelmän elementit ovat koulussa supistettuja. (1) yhteistoiminnan muodot on erilaisissa säädöksissä ja sopimuksissa rajattuja. Yhteistoiminta tapahtuu pääosin (liian) suurissa oppilasryhmissä, joissa aito opettavan ja opettelevan yhteistoiminta on lähinnä edustuksellista. (3) Opettelevat on koottu samanikäisistä koostuviksi mutta muilta ominaisuuksiltaan heterogeenisiksi ryhmiksi. Isossa ryhmässä opetteleva voi olla vain poikkeuksellisesti se, jolta tulee opetuksessa tarvittava halu oppia asia. Opetus ei perustu oppilaiden haluun vaan heille säädettyyn velvollisuuteen oppia. (7) Halu ei tule opetukseen myöskään aidosti opettavalta- vaan hän "haluaa" opettaa asiaa virkavastuunsa vuoksi. Halun alkuperäinen lähde on yhteiskunnan poliittisessa päätöksenteossa syntynyt kompromissi. Opittavat asiat (6) on niinikään polittiisesti määritelty opittaviksi. Koulussa opittavia asioita on aina enemmän kuin yksittäinen opetteleva itse kulloinkin haluaisi oppia. Toisaalta hän ei juurikaan saa tilaisuutta oppia asioita, jotka olisivat hänelle juuri tuolloin tärkeitä. (8) Yhteistoiminnan tarkoitus (4) laitostuu aitojen pyrkimysten puuttuessa usein opetuksen kulisseiksi: opettava (2) on opettavinaan ja opetteleva (3) on opiskelevinaan asiat. Opettaja pitää oppitunteja, oppilas opinnoi. Aito halu oppia ei ole läsnä eikä ohjaa toimintaa. Kouluopetukselle on lisäksi tyypillistä sen pitkä ajallinen kesto, joka on pääosin riippumatonta siitä, onko opetteleva asiat oppinut. Opettava pyrkii erilaisin ulkoisin järjestelyin kompensoimaan opettelevilta puuttuvaa halua oppia juuri nuo asiat.

PÄHKINÄNKUORESSA sama hieman toisin. Perinteisessa didaktiikan kolmiossa on kolme elementtiä: opettaja, oppilas ja aines. Voidaan kuvitella, että kullakin niistä on oma kapasiteettinsa, joka vaihtelee. Opettajan kapasiteetti on kyky opettaa. Oppilaan kapasiteetti on kyky opetella. Aineksen kapasiteetti on kyky tulla opituksi. Luonnollisessa arjen opetuksessa aloite opetukseen voi tulla joko opettelevalta tai opettavalta. Jos aloite on opettelevan, asialla on keskeinen interaktiota säätelevä merkitys. Jos haluan oppia jokin asian, menen sellaisen luo, joka osaa sen minulle opettaa. Lopetan opettelun, kun osaan osaan asian. Opettelen eri asioita eri opettavien henkilöiden avulla. Määrittelen itse, kuinka paljon opettamista otan. Arjessa on myös tilanteita, joissa aloite tulee opettavalta. Työnantaja opettaa uutta työntekijää käyttämään konetta oikein ja turvallisesti. Äiti opettaa lasta pukeutumaan lämpimästi. Näissä tilanteissa opettavan ja opettelevan välillä on samanlainen valtasuhde kuin kouluopetuksessa. Opettelevan on opittava asia tai häneen kohdistuu sanktioita.

Loppupäätelmäni on: KOULUOPETUS on OPETUKSEN erityismuoto. Kouluopetus muistuttaa sellaista arjen opetusta, jossa opetteleva on opettavan valtasuhteen alainen. Tästäkin se eroaa sen suhteen, että arjen valtaan perustuvassa opetuksessa opettavalla on autenttinen aikomus opettaa haluamansa asia niin että opetteleva sen myös oppii. Kouluopetuksessa aikomus perustuu virkavelvollisuuteen, ei aitoon tahtoon ja siksi kouluopetuksessa opettava voi hyväksyä, että opetteleva ei opi asiaa. Aito opetus päättyy oppimiseen. Kouluopetuksessa ei ole aina aikaa odotella oppimista. Kouluopetuksen ulkopuolelle rajautuu lähes kokonaan sellainen arkinen opetus, joka perustuu opettelevan omalle halulle (ns. itsetoiminta).

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s