Toiseksi viimeinen lomapäivä mm. Koskenniemen seurassa

NELJÄ VIIKKOA on kuitenkin lyhyt aika. Käsissä on kaksi lomapäivää (ja viikonloppu). Ja sitten taas konttorille. Eilen kävimme vaimon kanssa asuntomessuilla. Messuilla käydessä saa konkreettia hyötyä lehdistökortista. Pääsee ilmaiseksi sisään, ja autonkin saa parkeerata oikein Pressipaikalle. Ihmisiä oli aika paljon, tuttuihin en kuitenkaan juuri törmännyt. Paitsi Vilkkijärven pariskuntaan. Sain viettää mukavan vartin heidän seurassaan ja kuulla entisen pidetyn koulutoimenjohtajan kuulumisia. Hyvää kuuluu taas.

Jostain syystä en oikein innostunut MESSUTALOISTA. Muotia näytti olevan kerrosten läpi tunkeutuva olohuoneen kotelo-osa (mitenhän ikkunat pestään) ja pihan perälle eri rakennukseen sijoitettu sauna. Kaikkein pisimmät jonot oli päretaloon. Talo oli peitetty niillä sisältä ja ulkoa (alla kuva). Sisustus oli tosi persoonallinen. Onpa jännää kuulla, kuka asuntoon muuttaa. Ja miten hän suojaa talonsa ilkivallalta.

Täksi illaksi meidät on kutsuttu Kulosaaren SIIRTOLAPUUTARHAAN Sepi ja Kaija Puustisen mökille (alla kuva). Paikalla on (niin toivon) meidän lisäksemme yhteiset ystävämme Juha ja Krista Syrjälä. Tosi mukava tavata. Sepi taittaa Luokanopettaja-lehteä, mutta työasioita ei ole tapana mökillä pohtia. Jos huomenaamulla ei blogissa ole uutta tekstiä, se johtuu siitä, että ilta on ollut liian hauska.

Mutta tänään vielä hieman asia-asiaa. Sain juuri luettua huipputeoksen:MATTI KOSKENNIEMEN vuonna 1968 julkaiseman "Opetuksen teorian perusaineksia". Ehkä kirja on ollut aikanaan kasvatustieteen tenttivaatimuksissa, en muista. Vaikka teoksen kirjoittamisesta on jo kulunut lähes 40 vuotta ( ja pöudälläni on myös teoksen uusittu versio), en voi olla ihailematta sitä laajaa näkemystä opetustapahtumasta, joka kirjasta yhä huokuu.

Koskenniemen käsite DIDAKTISESTI AJATTELEVA OPETTAJA on aina koskettanut minua. Kesät ovat oikeastaan ainoa aika vuodesta, jolloin ehdin kunnolla päivittää omaa opetusta koskevaa ajatteluani. Tässä kirjassa Koskenniemi avaa käsitettä: Toimintaa, jossa opettaja selvittelee itselleen opetustilanteen tekijöitä, erittelee ja arvioi edessä olevan opetustilanteita sekä niiden että omien edellytystensä valossa, tekee valintoja eri vaihtoehtojen välillä ja päätyy tiettyyn ratkaisuun Koskenniemi kutsuu didaktiseksi ajatteluksi. Didaktisesti ajatteleva opettaja muotoaa opetusta kokonaisuuden näkökulmasta. Hän tuntee opetustapahtuman lainalaisuudet. Siinä riittää haastetta.

En kuitenkaan lue kirjaa ihan vain ajatuksiani kirkastaakseni, kyllä luku-urakalla on myös ihan Auroran arkeen liittyvä side. Ensi lukuvuonna jatkamme hanketta, jolla pyrimme RATIONALISOIMAAN opettajan työtä ja raivaamaan enemmän tilaa pedagogiikalle (jaksaaksemme paremmin). Jotta voin tukea Ripan ja Jukan hanketta lasten pedagogisen ajattelun kehittämiseksi (ja laajemmin pyrkimystämme saada oppilaat vahvemmin sitoutumaan koulutyöhön), on minulla itsellänikin oltava (1) entistä kirkkaampi näkemys opetuksesta. Erityisesti olen nyt kiinnostunut kysymyksestä, (2) miten voisimme tuoda tavoitteisuuden paremmin oppilaille näkyväksi.

NÄKEMYKSENI OPETUKSESTA saa paljon aineksia Koskenniemen teoksesta. Aikaisemmissa lastuissani olen pohtinut opetusta lähinnä yhteiskunnallisena ilmiönä. Pohdinta ei ole mennyt hukkaan, mutta kun opetusta tarkastelee läheltä, aikaan ja paikkaan pudotettuina opetustapahtumina, näkee lisää mielenkiintoisia yksityiskohtia. Yhdyn kovasti kirjasta välittyvään tapaan kuvailla opetustapahtumaa. Se on
kompleksinen, monisyinen ja kokonaisluonteinen. Tänään puhuttaisiin systeemisyydestä. Se on rationaali ja looginen ja samalla täynnä elämään kuuluvaa spontaanisuutta.Niin opettajat kuin oppilaatkin tuovat kouluun omat henkilökohtiaset tarpeensa ja tavoitteensa. Luvuton joukko osailmiöitä vaikuttaa jatkuvasti ja eri tavoin toisiinsa.Ja jokainen yksittäinen vuorovaikutussuhde on lisäksi riippuvainen luokan koko tilanteesta.Tarkoituksellisten kasvatustoimepiteiden ja kasvattavan elämän välillä on koulun piirissä erottamaton yhteys.

Kuinka tällaista tapahtumaa voi SUUNNITELLA ? Kuinka siihen voi valmistautua? Kilpatric on kirjoittanut : ”Miten meidän on käsiteltävä lapsia, kun he, miellytti se meitä tai ei, joka tapauksessa oppivat hyvin tai huonosti sekä sen, minkä olemme valinneet heidän opittavakseen että myös ja samaan aikaan monia muitakin asioita, jotka sitä paitsi saattavat olla paljon tärkeämpiä.” Opetus on elämää. Kasvatus on Hollon sanoin tapahtumista. Kai sitä tulee suunnitellakin jossain mielessä samalla otteella? Opetuksen dynamiikka on mutkikas, ja ilmiöiden väliset vaikutussuhteet eivät ole lineaarisa. Ei tuollaista ilmiötä kukaan hallita yksin ennakkosuunnittelulla. Mutta suunnittelusta ei pidä luopua.

Nimittäin ollakseen mielekästä OPETUKSEN on oltava tavoitteista. Mitä se tarkoittaa? Minä ymmärrän asian niin, että sen toiminnan, johon opettaja ja oppilaat käyttävät kallista kouluaikaa, pitää olla harkittua. Opettajan täytyy pyrkiä ohjaamaan oppilaita sellaiseen toimintaan, johon osallistumalla heillä on mahdollisuus kehittyä opetussuunnitelmassa kuvattuun suuntaan. Ja mikä tärkeintä: jotta oppilaat myös kehittyisivät, heidän tulee opiskella tavoitteisesti. Kilpatricin mukaan tavoitteisuuden on ollakseen tuloksiin johtavaa ilmettävä ennenkaikkea oppilaissa. Opettajan tulisi edetä oppilaiden asettamien ja hyväksymien välitavoitteiden kautta. Ja sepä on se haaste.

MITEN SUUNNITTELULLA voitaisiin saada kouluopetus tavoitteisemmaksi? Luettuani Koskenniemen kirjaa, keksin neljä erilaista tapaa (palaan niihin ihan kohta). Kaikissa niissä suunnittelun lähtökohta on , että opetussuunnitelma on luettava ja jopa ymmärrettävä. Meidän on löydettävä sieltä paitsi oppiaines, ennen muuta virallisen kasvatuksen päämäärä. Se on teksteissä silppuina. Millaisiksi ihmisiksi lasten tulisi kehittyä? Meidän olisi tunnustettava, että hyvä opetus on koko ajan linjassa tuon virallisen kasvatuslinjan kanssa.

Ja sitten niihin NELJÄÄN TAPAAN pitää opetus "virallisessa kurissa ja kurssissa" eli tavoitteisena.

A. KÄSITYÖMÄINEN SUUNNITTELU

Idea: Opettaja suunnittelee ”käsityönä” jokaisen opetustuokion ops kädessään ja kirjoittaa tuokiosarjalle käsikirjoituksen. Kutakin tuokiota suunnitellessan, hän ottaa lähtökohdaksi oppiaineksen. Hän pilkkoo sen luonteviksi kokonaisuuksiksi ottaen huomioon muun opetusmaton. Hän sharkitsee millaisella työtavalla juuri tuo aines tulisi käsitellä. Hän käy läpi koulun materiaalivaraston ja harkitsee, käyttääkö pitkästä aikaa diaprojektoria vai taulua. Joka ratkaisun osalta hän pohtii läpi luokan kaikki oppilaat. Sopiiko tämä Eskon yksilölliseen elämänvaiheeseen? Entä Kaisan? Kuinka ryhmittää lapset? Kuinka monta minuuttia, kukin osatoiminta saa kestää, jotta yhteenveto osuus juuri ennen kellonsoittoa? Jne. Jne.

Kuten LÄPIKUULTAA, koen tällaisen suunnitteluotteen mahdottomaksi. 60-luvulla laskettiin, että yhden ohjelmoidun opetuksen oppitunnin perinpohjainen suunnittelu vaati 60-100 tunnin työn. Opettajan on selvittävä paljon lyhyemmässä ajassa. Olisiko 15 minuuttia/oppitunti maksimi?

B. TAVOITTEELLISTEN TYÖTAPOJEN SUUNNITTELU

Tässä toisessa vaihtoehdossa opettaja suunnitelee toimintaa. Metodilla on primaatti. Mutta haluan ymmärtää metodin pienemmistä osista koostuvina. Siksi on tunnistettava toistuvat opetustehtävät ja ideoitava niihin kasvatustavoitteisiin parhaiten istuvat työtavat. Opetus ikäänkuin rakennetaan ”pedagogisista egopalikoista”.

Kokosin omasta päästäni ja Koskenniemen kirjasta listaani usein toistuvista opetustehtävistä, joille kannattaisi luoda KONSEPTI , joka olisi fiksu, käyttökelpoinen, voimavarojen kannalta taloudellinen ja mielellään tehokaskin (ts. se saisi oppilaat innostumaan työskentelystä).
– päivänavaus (esim. ”päivän kuva”)
– läksyn tarkastus (esim. järjestäjä laskee taululle laskut)
– kotitehtävät (esim. yhdessä vanhempien kanssa tehtävät tutkielmat)
– tapoja virittää oppilas uuteen asiaan (esim. Herbartilla mielteiden herättäminen)
– uuden asian esittely (esim. taulun käyttö moniaistisuus)
– keskustelu ajankohtaisesta asiasta
– tapoja harjoitella uutta asiaa ( esim. tehtävämoniste)
– tapoja kerrata vanhoja asioita (esim. ennenkuin puretaan takataululle koottu aikasuora)
– tapoja saada osaaminen helposti näkyviin (sehän on kuitenkin se tavoite).
– tapoja nauttia osaamisestaan (esim. apuopettajana toimiminen)
– tukiopetus (mitä siellä tapahtuu; eri lailla harjoittelu?)
– yksilöllisiä töitä (mm. esitelmät, aineet, kuvataide)
– ryhmässä tehtäviä töitä
– videon katselu (esim. tehtävämoniste etukäteen)
– retki (esim. luontopolku)
– asian opettelu kirjasta/tekstistä
– laulun opettelu
– palautteen antaminen oppilaan omasta työstä (innostavan, kannustavan, innostavan, korjaavan)

Tällainen KONSEPTIEN kehittely saattaisi olla tosi kivaa.

C. OPETTAJAN ROOLITYÖN KAUTTA

Kolmas tapa tavoitteellistaa opetusta on se, että opettaja ryhtyy muovailemaan omaa käyttäytymistään koulussa. Hän ts. rakentaa omaa opettajan rooliaan pedagogisesti aikomukselliseksi, sellaiseksi, että hänen ulkomuotonsa, toimintansa, puheensa jne. ovat sopusoinnussa hyvän opettajan ihanteen kanssa.
Tällöin opettaja harkitsee, millaisella tyylillä hän parhaiten edistää mallina ja muutoinkin oppilaiden kehittymistä kasvatustavoitteiden suuntaan. Olemalla…
ystävällinen-töykeä
vastuuntuntoinen- vetäytyvä
kiinnostava-ikävystyttävä
miellyttävä-epämiellyttävä
puolueellinen- oikeudenmukainen
määräilevä-demokraattinen
etäinen- myötäelävä
itseään toistava/johdonmukainen/ennustettava- omaperäinen
välinpitämätön-vireä
luotaantyötävä-puoleensavetävä
häiriintyvä-rauhallinen
epävarma- itseensä luottava
jäykkä-joustava
pessimistinen-optimistinen
suppea-alainen-laaja-alainen

Tämä tapa tuoda tavoitteisuutta opetukseen oli aikaisemmin todella tärkeä (palaan asiaan kun kerron kokemuksiani "Taitavasta opettajasta".

D.- PEDAGOGISEN AJATTELUA SYVENTÄMÄLLÄ

Neljäs tapa lisätä tavoitteisuutta, on lisätä omaa toimintaa ohjaavan pedagogisen ajattelun syvyyttä Koskenniemen kuvaamaksi didaktiseksi ajatteluksi. Opettajan tulisi tällöin sisäistää opetussuunnitelman päämäärä- mutta kriittisesti. Tämä tapa perustuu ajatukseen, että jokaisella opettajalla on oma kasvatusfilosofia. Tavoitteet toteutuvat harkitun ajattelun kautta. Ja kun muutan tapaani ajatella, ja se näkyy ratkaisuissani. Jotta ajattelu ulottuisi toimintaan, opettajan tulisi työstää itselleen pedagogiset periaatteet, jotka ohjaavat hänen opetustaan.

Tällä tiellä yritän itse pysyä.

Toisena mieltäni askarruttaneena kysymyksenä oli, kuinka voisimme lisätä OPPILAIDEN TAVOITTEISUUTTA. Sillä, että opettaja kehittää omaa ajatteluaan ja käyttäytymistään tavoitteisuus lisääntyy lähinnä hänen omassa toiminnassaan ja sen seurauksena toki opetuksessa. Jos opettaja suunnittelee totaalisesti itse jokaisen opetustuokion, oppilailla teettävät tehtävät ovat yhä tavoitteisempia ja sitä kautta oppilaiden opiskelu tulee aikomukselliseksi. Mutta se on raskas tie. Pitäisin parhaana tienä suunnitella opetusta työtapoja suunnittelemalla. Tavoitteellinen muoto lisää toiminnan tavoitteisuutta. ja oppilaiden tavoitteisuutta, jos opettaja vielä avaa oppilaille konseptin tavoitteisuutta kertomalla, miksi teemme tällä kertaa niinkuin teemme. Jos opettaja ottaa oppilaat mukaan kehittämään ja arvioimaan konseptia. Teimme näin siksi ja siksi. Toimiko se teistä?

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s