Lepopäivä Taitavan Opettajan seurassa

KAUNIS sunnuntaipäivä on jo illansuussa. Huomenna konttorissa sitä kaipaa tämänpäiväistä uimarantareissua ja itse grillatua kirjolohta. Päivä on vietetty perheen parissa, ainutta hyvää ulkopuolista seuraa on edustanut Taitava Opettaja – teos, jonka Matti Koskenniemi ja Antero Valtasaari kirjoittivat nuorille kansakoulunopettajille 60-luvulla.

EN TIEDÄ miksi, mutta minä olen aina ihaillut kansakoulua, vaikka peruskoulumies olenkin. Jotenkin se oli kouluna ihanan selkeä. Kansakoulun tavoitteet määriteltiin vuonna 1957 kansakoululain1§:ssä ” Kansakoulussa annetaan kansalaisille tarpeellinen peruskoulutus. Kansakoulun tulee kasvattaa oppilaansa siveellisyyteen ja hyviin tapoihin sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.” Vuoden 1950 opetussuunnitelmassa käsiteltiin kansakoululle asetettavia tavoitteita edellistä yksityiskohtaisemmin. Kansakoulun tehtävää luonnehditiin kasvatukseksi persoonallisuuteen, eheän ja hyvän ihmisen kasvattamiseksi. Yksilöllinen päämäärä oli sivistysharrastuksen herättäminen (viritetään valmius..luodaan edellytyksiä…) ja vakiinnuttaminen. Yhteisöllinen kasvatustavoite oli humaanisuus ja keskinäinen rakkaus (on totuttava…on totuttava sopeutumaan…valmennusta elämä’än aikuisten yhteiskunnassa..oppilasta on valmistettava). Jotenkin upean selkeää (verrattuna vaikka vuoden 2004 tilanteeseen- palaan siihen jonain kauniina päivänä).

Toinen upea kansakoulun piirre oli sen AUTONOMIA. Toisaalta oli kysymys koulumuodon vapaudesta suhteessa muihin instituutuioihin, toisaalta oli kyse myös opettajan aidosta isosta vapaudesta kasvattajana.

Kansakoulussa opetussuunnitelma syntyi kansakoulun omassa piirissä. Sitä ei annettu ylhäältä päin. Kansakoululla tai paikkakunnan kansakoululaitoksella oli vapaus järjestää opetussuunnitelma haluamallaan tavalla. Opetuksen autonomia oli suomalaisen kansakoulun erikoispiirteitä.

”Koulun tehtävä on oppilaiden persoonallisuuden kaikinpuolinen kehittäminen.Koulun ohjelmaan kuuluu myös tehtäviä, joista ei ole seikkaperäisiä ohjeita. Oppilaat on totutettava järjestykseen ja siisteyteen. Oppilaista on herätetettävä kunnioitusta uskonnollisia arvoja kohtaan. Oppilaat on johdateltava rakastamaan isänmaataan ja olemaan suvaitsevia vieraiden kansojen jäseniä kohtaan. Nämä tehtävät opettaja saa suorittaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Hänen on itse ratkaistava, koska ja missä yhteydessä hän koettaa vaikuttaa oppilaisiin ja miten hän sen tekee. Näin täytyykin olla. Lapsen persoonallisuuteen vaikuttaakseen opettajan on toimittava persoonallisella tavalla. On yksi tärkeä rajoitus: opettaja ei voi olla ryhtymättä kasvattajaksi." Opettaminen nähtiin pitkälti improvisaationa. Onkohan niin, että opettajan didaktisen vapauden idea on liittynyt tuohon kansakoulun autonomiaan, ja kun sellaista ei taas nyt enää peruskoulussa ole, opettajan didaktisen autonomian asema ei ole ehkä kovin vakaalla pohjalla?

Kolmas upea piirre oli vahva pyrkimys ottaa LAPSET huomioon. Koskenniemi ja Valtasaari kirjoittavat: " Kouluikäkin on elämää. Lapsella ja nuorella on oikeus saada tyydystystä tämän hetken toiminnasta." Oppilaiden omat pyrkimykset tuli ottaa opetuksessa riittävästihuomioon. Oppiaines
oli sovitettava oppilaiden mukaan.

Neljäs kansakoulun piirre: OPETTAJAN ESIKUVALLISUUS tuntuu sen sijaan tänään oudolta. "Opettaja on aina näyttämöllä. Moni silmä tarkkailee hänen ulkonaista esiintymistään ja asuaan. Opettaja antaa oppilailleen tässä suhteessa hyvän tai huonon esimerkin… Siisti, puhdas ja hillitty puku sekä kunnossa olevat jalkineet ynnä puhdas nenäliina voivat tuntua itsetsään selviltä vaatimuksilta. Valitettavasti ei aina pidetä yhtä selvänä, että vastakkaiset piirreet haittaavat opettajan työtä. Näissä asioissa ja myös henkilökohtaisen puhtauden osalta koululla on tärkeä kasvatustehtävä, joka tosin on vaikea siksi, että kotien mahdollisuudet ha vaatimukset poikkeavat suuresti poikkeavat toisistaan…Vain opettaja, jonka oma ulkoasu ja siisteys ovat moitteettomat, voi saaad oppilaat omaehtoisesti huolehtimaan ulkoasustaan".

TAITAVA OPETTAJA on varmaan ollut aikanaan tosi tärkeä teos. Yhä siitä huokuu aito opettajuuden arvostus. Tuntuu, että kovin vähän uutta ja merkittävää oli tuolloin keksimättä. Koskenniemen työmuotolista on yhä iskukykyinen. Näkemys opetuksesta opettajan ja oppilaitteen yhteistyönä yhä haaste. " Hyvä opetus ei ole antamista tai ruokkimista. Se on tilaisuuksien luomista ja irti ottamista. Opettajan työ ja oppilaan työ muodostavata jakamattoman kokonaisuuden." Työrauhakysymystä ymmärretään monipuolisesti.

Suosittelen.

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s