Koti ja koulu kasvatuskumppaneina

EILEN OLI oikein mukava työpäivä. Aurinko paistoi. Paperityötkin etenivät. Sirpa Wassin luokassa kuvattiin matikan opetusohjelmaa YLEEn. Kurkkasimme yhdessä pihalla olleiden oppilaiden kanssa heidän ensi lukuvuoden luokkiinsa. Päivä venyi aika pitäksi. Klo 17 tapasin viehättävät iltapäiväkerhon vastuuäidit ja klo 19 olimme delegaationa pitämässä puhetta 50-vuotiaalle Timpalle (alla muutama kuva kivoista kemuista).

PIKKUTAKKI oli pantava päälle toisestakin syystä: Ensi viikonvaihteessa ilmestyvään PRESSOON tarvittiin vielä kuva kasvatuskumppanuudesta puhuvasta rexistä. Minun osaltani lehdessä pitäisi lukea seuraavaa:


Aikuisten tulisi ottaa yhteisvastuu lapsista.

Opetushallituksen työryhmä kehittää parhaillaan laatukuvausta hyvälle kodin ja koulun yhteistyölle. Enää ei tulla pärjäämään yhdellä hyvän yhteistyön määritelmällä. Vanhemmat ja perheet ovat erilaisia, ja erilaisilla perheillä on erilaiset odotukset ja tarpeet.On vanhempia, joilla asiat ovat hyvin ja jotka tarttuvat aktiivisesti kaikkiin yhteistyömahdollisuuksiin. He pyörittävät vanhempainyhdistyksiä, luokkatoimikuntia ja tekevät valtavan arvokasta työtä. Mutta sitten onryhmiä kuten maahanmuuttajavanhemmat, jotka jäävät usein tällaisen yhteistyön ulkopuolelle. Monelle maahanmuuttajalle on jo kielivaikeuksien vuoksi vaikea seurata suomenkielistä vanhempainiltaa. Myös kunniakäsitys saattaa olla hyvin erilainen. Kaikki eivät ehkä halua tulla tilaisuuteen, jos he pelkäävät,että siellä puhutaan oman lapsen ongelmista. Parempia kokemuksia on vanhempainilloista, joissa maahanmuuttajavanhemmat voivat kertoa omasta kulttuuristaan ja laittaa vaikkapa omaa ruokaa. Iso haaste on, kuinka koulu voi tukea perheitä, joilla on vaikeuksia vanhemman roolissa tai jotka ajautuvat kriiseihin. Miten voisimme rakentaa luottamusta niin, että koti uskaltaisi puhua näistä asioista? Lapsen pahoinvointia kyettäisiin helpottamaan, jos koulussa tiedettäisiin, miksi lapsi oirehtii. Yhteiskunnastamme näyttää puuttuvan rakenteita, jotka auttaisivat vanhempia erotilanteessa niin, että koulun oppilashuollon henkilökunta voisi keskittyä lasten ongelmien ratkaisemiseen. Yhteistyön sudenkuoppia ovat tilanteet, joissa lapsella on vaikeuksia oppia tai häntä joudutaan rankaisemaan. Näissä tilanteissa saatetaan joutua aggressiivisiinkin yhteenottoihin. Iso haaste liittyy myös kasvatuskumppanuuteen. Yhteistyö ei saisi rajoittua pelkästään oman lapsen edun valvontaan. Hyvässä koulun ja kodin yhteistyössä kaikki aikuiset ottavat vastuuta kaikista lapsista ja ponnistelevat, että mahdollisimman moni lapsi pääsisi myönteiselle oppimisen kehälle.

Martti Hellström, Espoon Auroran koulun rehtori.


TEKSTI-TV näyttii julkaiseen eilen OAJ:n puheenjohtajan tiedoteen (kuva alla, lainattu osoitteesta: http://www.yle.fi/tekstitv/html/P102_01.html. Ainakin tänä aamuna uutinen löytyy videoclippinä osoitteesta: http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=2&t=1&q=1).

Sen mukaan muodollisesti epäpätevät opettajat ovat ongelma, josta päästään nostamalla opettajien palkkaa (esim. 10%). Kunnilla on tähän mahdollisuus. OAJ kehottaa vanhempia vaatimaan opettajille palkankorotusta, jollei päteviä opettajia muuten saada. En ole ihan varma, olikohan tuo ihan hyvä veto. On tosi oikein, että vanhemmat vaativat pätevää opettajaa. Mutta jostain syystä vierastan ajatusta, että vanhemmat lähetetään vaatimaan opettajille lisäpalkkaa. Kunnan tulee se itse oivaltaa. Paljon nopeammin asiaan vaikuttaisi, jos ns.äitiyslomasäädökset saataisiin kuntoon.

PS: Alla siis kuvia: Teksti TV:n uutinen, "Hyypän" kemuista (a) komeat kulissit: Karhusaaren huvia, (b) komea mies(c ja d ) Auroran joukkuetta: Kaija, Marja, Anna-Liisa, Juha, Sirpa, Nina, Seija, Hanna ja Raija.

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s