Aggressiivinen lapsi

HUOMENTA, rakas päiväkirja. Ennenkuin riennän taas Hotelli Parkkiin jatkamaan Luokanopettajaliiton hallituksen kokousta, ehdin pohtia tovin akatemiatutkia Katja Kokkon 31.8. Hesarissa julkaisemaa mielipidekirjoitusta teemasta "Työttömyysriskistä viitteitä jo varhain ". Olipa pysäyttävä puheenvuoro. KOKKO lähti liikkeelle pitkäaikaistyöttömyyden monenlaisista seurauksista, kuten vähentyneestä psyykkisestä hyvinvoinnista. Pitkäaikaistyöttömyys aiheuttaa masentuneisuutta, ja masentuneella on vähemmän voimavaroja hakea uutta työpaikkaa. Siksi(kin) on tärkeää katkaista työttömyys mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hyvä tavoite.

 KUN ELÄMME TALOUSKESKEISEN AATTEEN aikaa, halutaan, että työllistämistoimenpiteet kohdennetaan juuri riskiryhmiin (tai kääntäen- tätä ei kyllä sanota- kun riskiryhmät tunnetaan, nimenomaan ei heihin). Siksi pitkäaikaistyöttömyyden todennäköisyyttä on profiloitu. Mallinnuksessa mm. aiempi työhistoria, työttömyyden kesto, koulutustaso ja edellisen työsuhteen päättymissyy liittyivät työttömyyden alussa arvioituun pitkäaikaistyöttömyyden riskiin.

JA SITTEN TULEE KAKON " POMMI". Suomessa on seurattu samoja ihmisiä useiden vuosikymmenien aikana, ja koottu kehityspsykologinen tieto osoittaa, että em. riskitekijät ovat jo seurausta ihmisen aiemmasta kehityskulusta, ja että työllistämistoimenpiteet voidaan (TULISI!!) aloittaa ennaltaehkäisevästi jo kouluiässä. Suomalaisen Lapsesta aikuiseksi – pitkittäistutkimuksen tulokset nimittäin osoittavat, että pitkäaikaistyöttömyyden todennäköisyys vaihtelee merkitsevästi lapsuusiäin käyttäytymisen ja koti-ilmapiirin perusteella. 8-vuotiaan aggressiivinen käyttäytyminen ennakoi 14-vuotiaan nuoren koulusopeutumisen vaikeuksia, mitkä puolestaan ovat varhaisaikuisuuden ammatillisten vaihtoehtojen vähyyden, alkoholin ongelmakäytön ja myöhemmän pitkäaikaistyöttömyyden ennustajia. Heikko koulumenestys ennakoi myös ammatillisen koulutuksen puuttumista, mikä lisää pitkäaikaistyöttömyyden todennäköisyyttä.

TUTKIMUKSESSA on myös saatu tietoa siitä, millaiset tekijät suojaavat aggressiivisia lapsia joutumasta pitkäaikaistyöttömiksi. Jos lapsella ei ole sosiaalisia taitoja, jos hän ei saa kotoa tukea ja opastusta, hänen todennäköisyytensä kokea pitkäaikaistyöttömyyttä 27. ja 36. ikävuoden välillä oli lähes 50% (koko aineistossa todennäköisyys oli 8 %). Jos aggressiivinen lapsi saa sosiaalisia taitoja ja paljon tukea ja ohjausta vanhemmiltaan, todennäköisyys oli 9 %!

TULOS on kerrassaan upea. Aggressivista lasta voidaan auttaa. Kun olemme huolissamme lasten aggressiivisuudesta, olemme huolissamme samalla paljon isommasta asiasta, koko hänen tulevaisuudestaan. Kunpa löytäisimme tavat, jolla oirehtivan lapsen vanhemmat kykenisivät nopeammin tunnustamaan ja siten hyväksymään aggressiivisen lapsen ongelman, avun ja tuen tarpeen. Nyt valtava joukko ammattilaisia käyttää vanhempien silmien avaamiseen jopa vuosia aikaa. Ja koko sen ajan lapsi on ilman kuntoutusta ja negatiivinen kierre senkun jatkuu.

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s