Väkivaltaa tulee suomalaiskouluihin osa 2

REHTORIN hommiin kuuluu upeita hetkiä ja sitten surullisempia. Vihaan väkivaltaa, enkä voi hyväksyä, että ainakin näyttää siltä, että yhteiskuntamme sietää sitä liikaa. Otetaan nyt esimerkiksi tämän aamuinen Hesarin uutinen: "Kotijuhliin tunkeutuneilla taustalla muitakin pahoinpitelyjä". Eilisisistä ltapäivälehdistä jokainen voi lukea vielä inhorealistisemmin, kuinka kahden veljeksen ja yhden siskon johtama nuorten aikuisten joukko sai terrorisoida vuosia Espoon keskustaa. Ihmisiä hakattiin sairaalakuntoon. Toisten omaisuutta tuhottiin jne. Oikeuslaitos toimii hitaasti mutta varmasti. Mutta poliisi ja oikeuslaitos eivät väkivaltaongelmaa ratkaise. Ne ovat auttamattoman myöhässä.

VÄKIVALTAISUUS on -näin väitän- sairaus, osin periytyvä, osin tarttuva. Siihen tulisi puuttua äärimmäisen vakavasti ja riittävän ajoissa. Joskus syynä on lapsen oma perhetilanne. Hesari tietää kertoa, että jopa 20–30 prosenttia pääkaupunkiseudun lapsista kasvaa riskioloissa siis perheissä, joissa vanhemmat käyttävät päihteitä tai käyttävät väkivaltaa. Kun lastensuojelun piirissä on vain(?) viisi prosenttia lapsista ja nuorista, täytyy olla niin, että kaikkea avun tarvetta ei (haluta) huomata. Jopa kymmeniätuhansia lapsia jää siksi oman onnensa nojaan. Lastensuojelulaki velvoittaa viranomaiset ryhtymään toimiin viipymättä, mutta jostain syystä järjestelmä ei toimi.

 OLISI TUIKI TÄRKEÄÄ TUNNISTAA RISKILAPSET ajoissa. Yli 200:a huostaanotettua lasta koskevassa tutkimuksessa ilmeni, että lapsella oli ennen huostaanottoa keskimäärin 6,7 riskitekijää. Tällaisia riskitekiköitä olivat muun muassa äidin tai isän päihdeongelma, perheväkivalta, vanhempien rikollinen käyttäytyminen ja lapsen hoidon laiminlyönti. Sosiaali- ja terveystoimessa tulisi satsata ehdottomasti nykyistä vahvemmin pahoinvoiviin lapsiin.

ON TÄRKEÄÄ KOROSTAA, ETTEI VÄKIVALTAISUUS suinkaan aina ole lapsen perheen syytä. Emme tunne kaikkia syitä siihen, miksi tämä sairaudeksi luokittelemani käyttäytymistapa joissain puhkeaa. Ylipäätään syyllistämisen ja puolustelemisen sijasta meidän pitäisi pyrkiä etsimään lapselle parhaita ratkaisuja. Väkivaltainen lapsi tarvitsee apua ja kuntoutusta. Väkivaltaisuus ei poistu omia aikojaan. Tarvitsemme lisää sairaalakoulupaikkoja, kuntouttavia luokkia ja aggresiivisten lasten kuntoutukseen koulutuksen saanutta henkilökuntaa. Se vaatii rahaa. Kyseessä on investointi. Tutkija Joukon Kajanojan mukaan elinikäisen työmarkkinoilta syrjäytymisen hinta yhtä syrjäytynyttä kohti on noin 500 000 euroa kansantaloudelle ja noin 300 000 julkiselle taloudelle.

SAIN eilen kirjeen yhden pienen ekaluokkalaisen tytön äidiltä. Äiti kertoi, että hänen lapsensa oli joutunut tilanteeseen, jossa häntä kohtaan oli heitetty ruokailuveitsi ja hänen päälleen oli kaadettu juomalasi. Meillä Aurorassa. Niinikään rehtori on kuulema ekaluokkalaisia pelottava, koska he olivat nähneet hänen makaavan riehuvan oppilaan päällä. Olen aidosti pahoillani.

TÄLLAISESSA MAAILMASSA me elämme. Espoossa on tehty ratkaisu, että kaikkein vaikeimmin kasvatettavat lapset sijoitetaan tasaisesti eri kouluille omissa erityisluokissaan. Kaikki ymmärtävät hajautuksen syyt. Myös meidän on "lintukodossamme" kannettava tätä vastuutta, ja me kannamme sen. Olemme tehneet kahden vuoden aikana tavattomasti töitä oppiaksemme, kuinka tällaisten lasten kanssaan selvitään, ja kuinka heitä opetetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja olemme myös saaneet hyviä tuloksia. Osa meillä aloittaneista on kuntoutunut ja päässyt yleisopetuksen luokkiin. Osalle on löytynyt jokin vielä paremmin heille sopiva paikka. Olemme saaneet lisäresursseja, joilla luokka on voitu jakaa kahtia. Kummallakin ryhmällä on koulutettu opettaja ja oma avustaja. Olemme juuri käynnistämässä erityiset väkivaltaista käyttäytymistä purkavat opetusohjelmat. Silti väkivalta on siihen tarttuneilla sitkeässä. Raivokohtauksia sattuu, ja valitettavasti niissä usein sattuu joko opettajaa tai avustajaa. Aina sairaslomiin asti.

OLEMME tehneet parhaamme, että näiden oppilaiden väkivalta ei kohdistuisi muihin lapsiin. Ja olemme tässä edistyneet huimasti. Väkivaltaisen lapsen oman ja muiden turvallisuuden takaamiseksi käytetään ns. holding-otetta, jossa lasta pidetään tiukasti kiinni riittävän kauan. Usein siihen tarvitaan jopa kolme aikuista, ja joskus kiinnipito saattaa kestää tunteja. Oikea ote on turvallinen, vaikka tällaisen kohtauksen näkeminen on varmasti pelottavaa. Siinä kuin osuminen liikenneonnettomuuspaikalle tai paikalle, jossa epileptikko saa kohtauksen. Olen aivan samaa mieltä kuin äiti: lasten ei pitäisi sellaista nähdä. Minusta tällaista ei saisi edes sattua. Mutta sellaisessa maailmassa me elämme.

EN HALUA tällä blogikirjoituksella mitenkään luoda hysteriaa. Arki Aurorassa on turvallista. Eivätkä lapset mittaustemme mukaan pelkää tulla kouluun. Päinvastoin. Tavoitteemme on edelleen nollatoleranssi väkivallan suhteen. Aina emme onnistu. Mutta tavoitteesta emme tingi.

VIHAAN väkivaltaa. Teemme Aurorassa kaikkemme, jotta lapsilla on turvallinen oppimisympäristö ja täällä työtä tekevillä turvallinen työpaikka. Mutta yksin emme tästä selviä. Espooseen tarvitaan lisää sairaalakoulupaikkoja ja tämän aamun Hesarissa esiteltyä, Aarnivalkean koulussa toimivien kuntouttavien luokkien kaltaista toimintaa. Toivon sydämestäni, että ne, joilla on oikeasti päätösvaltaa, tekisivät hekin kaikkensa, jotta väkivaltaiset lapset saisivat kaiken sen avun ja kuntoutuksen, mitä he tarvitsevat. Ennen kuin sattuu jotain korvaamatonta.

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s