Mitä tehdä lahjakkaille lapsille

LAHJAKKAAT OPPILAAT ovat sytyttäneet taas tänä syksynä koulukeskustelua. Mitä heille pitäisi tehdä? Tulisiko opetuksen taso virittää heidän mukaana? Ovatko opettajat liian kiinnostuneita heikoista oppilaista? Pitäisikö lahjakkaat oppilaat koota omiin kouluihinsa, jotta Suomen kilipailukyky turvattaisiin?

 TÄLLÄ KERTAA keskustelun käynnisti syyskuun alussa julkaistu Hesarin kysely. Sen mukaan enemmistö (55 %) suomalaisista torjui lahjakkaiden oman opetuksen – siis ajatuksen lahjakkaiden oppilaiden omista luokista tai kouluista. 43 prosenttia kannatti sitä. Opetuksen rakenteellisen eriyttämisen kannattajia löytyi eniten kokoomuksen ja vähiten vihreiden äänestäjistä.

SÄÄDÖSTEN MUKAAN opetus tulee järjestää oppilaiden edellytysten mukaan. Minäkin ajattelen samoin kuin valtaosa vastanneista: nykykoulu ei tue tarpeeksi erilaisia, ei nopeita eikä hitaita oppijoita. Väitän, että perussyitä ovat suuret opetusryhmät ja ahtaat tilat. Lisäksi Suomessa huippukoulutettujen opettajien pedagogista luovuutta ei vieläkään hyödynnetä tarpeeksi. Toisin kuin muilla palvelualoilla, koulupuolella ei ole instituutiota, joka kehittelisi käytänteitä. En laske sellaisiksi oppikirjakustantajia. Pedagogiikan alueella ei ole omaa menetelmistä kiinnostunutta tutkimus- ja kehittämistoimintaa niinkuin lääketeollisuus on sairaanhoidon tukena. Tai luonnontieteet esim. rikostutkinnan tukena. Kaikki hyötyisivät siitä, että opettajilla olisi aikaa tutustua toistensa tapaan opettaa, aj että hyviä käytänteitä oikeasti levitettäisiin koulusta toiseen. Tähän opettajille pitäisi osoittaa työaikaa. Opettajia pitäisi entistä enemmän rohkaista tutkimaan yhdessä omaa työtään (ns. tutkiva opettaja-liike eläköön!).

NIINPÄ ongelmia kohdatessamme esitämme yleensä graaveja ratkaisuja. Niinkuin omia koulua lahjakkaille, tai omia luokkia tytöille ja pojille. Uskon, että monet asiat sittenkin ratkeavat paremmin menetelmällis-rakenteellisilla ratkaisuilla. Aurorassa tällaisia ovat skidi- ja sinikarhut ja esim. sixmix-luokka. Molemmissa näissä etsitään uudenlaista pedagogiikka irtautumalla perinteisistä luokkaratkaisuista.

EHDOTUKSEN LAHJAKKAIDEN OMISTA kouluista ampui alas paitsi kansa myös opetusministeri Kalliomäki. Hän kertoi olevansa sitä mieltä, että "pikku-einsteineille" tehtäisiin itselleen vahinkoa panemalla heidät omaan kastiinsa.

KESKUSTELU AIHEESTA on jatkunut Hesarissa. Tiivistäisin keskustelusa oppimaani seuraaviin kysymyksiin:

  1. Ennen kuin vaaditaan lahjakkaille omia kouluja, pitää täsmentä, millä lailla lahjakkaille? Lahjakkuuksien lajeja on kymmeniä.
  2. Sitten olisi pohdittava, mitä vaihtoehtoja on tukea ja kannustaa lahjakkaiden opiskelua.
  3. Sitten olisi otettava selvää, kuinka eri vaihtoehdot ovat toimineet.

(1) MITÄ LAHJAKKUUS LOPULTA ON? Lahjakkuus on mutkikas juttu. Tarkoitammeko lahjakkuudella vain niitä ominaisuuksia, joihin on kehitetty testit? Esim. älykkyyttä? Musikaalisuutta? Mitä lahjakkuus lopulta tarkoittaa? Onko se kykyä oppia helposti?

TUNNISTAMMEKO lahjakkaat?  Erotammeko lapsijoukosta ne, joista aikuisina on tullut suurmiehiä? Epäilenpä. Miettikääpä vaikka iotse omia luokkatovereitanne. Näittekö jo lapsina, kuka elämässä pärjää (ei nyt pohdita sitä, mitä se pärjääminen sitten viime ködessä on)? Esim. yhdellä tieteen suurimmista nimistä Albert Einsteinilla oli vakavia vaikeuksia koulussa. Hän oppi myöhään puhumaan. Hän teki koulutöitä hitaasti. Hän joutui vaikeuksiin opettajien kanssa. Hänet erotettiin koulusta. Britannin pääministeri Winston Churchillilla oli lukivaikeksia Lisäksiä hän oli aggresiivinen. Valtioneuvos Harri Holkeri jäi luokalle (useita kertoja?).

PROFESSORI  Kari Uusikylä muistutti omassa kirjoituksessaan , että lahjakkuus voi myös hautautua esim. perheen ongelmien alle tai se voi puhjeta vasta myöhemmin.

 EROTAMMEKO lahjakkuuden ja temperamentin toisistaan? Professori Liisa Keltikangas-Järvinen on osoittanut kirjassaan, että temperamentti selittää koulumenestystä jopa paremmin kuin mitattu lahjakkuus. Jotkut oppilaat eivät menesty koulussa, vaikka heidän kaikkien objektiivisten kriteerien (= testien) mukaan pitäisi menestyä erinomaisesti. Opettaja ei pidä heistä, ei vietä aikaa heidän kanssaan eikä ohjaa heidän oppimistaan. Koululaiselle riskitemperamenttiin jäädä kykyihinsa nähden alisuoriutujaksi kuuluu korkea aktiivisuus, häirittävyys ja matala sinnikkyyden taso.

 ENTÄ onko lapsi vain lahjakas tai lahjaton? Uusikylä käyttää termiä lahjakkuusprofiili. Samaan lapseen voi sisältyä huomattavaa erityslahjakkuutta jollain osa-alueella ja oppimisvaikeuksia toisella. Onko tärkeämpää kehittää lapsen erikoislahjakkuusaluetta vai häntä kokonaisena ihmisenä.

(2) MITÄ VAIHTOEHTOJA lahjakkaiden opetukselle on? Kari Uusikylän mukaan lahjakkaiden lasten opetuksessa on kaksi päätapaa: opetuksen A) nopeuttaminen ja B) rikastaminen. Nopeuttamista on esim. koulunkäynnin aloittaminen muita nuorempana, siirtäminen luokan yli tai esim. mahdollisuus suorittaa jokin kurssi omaan nopeaan tahtiin. Rikastaminen taas tarkoittaa, että lahjakkaiden lasten opetus on vaativampaa. Opettajakin voi olla pidemmälle koulutettu ekspertti. Näitä kahta tapaa yhdistetetään joissain maissa, joissa huippulahjakkaat kootaan omiin kouluihinsa saamaan huipputason opetusta. Jossain mielessä meilläkin on tarjolla tällaista opetusta erikoislukioissa, ehkä myös perusopetuksessa erikoisluokilla, joihin on testit.

(3) MILLAISIA KOKEMUKSIA näistä vaihtoehdoista on saatu? Mitä omat koulut merkitsevät lahjakkaille? Tutkija Joan Freeman seurasi 30 vuotta huippulahjakkaiden elämää. Hän totesi, että huippuälykkääksi lahjakkuudeksi leimautuminen voi olla onnettoman elämän alku. Lapsen on oltava joka päivä hyvä kelvatakseen. Hänen elämäänsä kuuluu jatkuva suorituspakko ja luovuuden kuolema. Muut lapset muuttuvat ystävistä kilpailijoiksi. Opetuksen nopeuttamisesta on Kari Uusikylän mukaan monelle enemmän haittaa kuin hyötyä ennen muuta sosiaalisen kypsymättömyyden vuoksi. Osa-aikaisesta opetuksen nopeuttamisesta on taas hyviä kokemuksia. Innostuneet ja lahjakkaat lapset opiskelevat näissä osan aikaa yhdessä, pitkälle edistyneiden ryhmässä. Uusikylällä on itsellään kokemuksia tällaisesta kokeilusta Hämeenlinnan OKL:n ajoiltaan.

SUMMA SUMMARUM. Yhdyn professori Kari Uusikylän ja Suomen kansan näkemykseen: Me emme tarvitse omia kouluja (tai luokkia) lahjakkaita varten. Lapset eivät ole samanlaisia, päinvastoin he kaikki ovat erilaisia. Erilaiset lapset tarvitsevat jokainen itselleen parhaiten sopivaa opetusta. Lahjakkuuksia on tuettava. Kaikkia lapsia on tuettava ja kannustettava.

 LASTEN ERILAISUUS otetaan huomioon koulussa, jossa on tarjolla monenlaista toimintaa, jossa käytetään monipuolisesti erilaisia opetusmenetelmiä, ja joissa lasten annetaan opetella vaikeitakin asioita jos he niistä itse innistuvat. Jokaisella jossain asiassa nopeasti edistyvällä lapsella tulisi olla oikeus tehdä töitä ryhmissä, joissa on muitakin samanlaisia. Lahjakas voitaisiin vapauttaa opetuksesta mentorina toimivan opettajan tai vapaaehtoisen hoiviin harrastamaan tiedettä, taidetta… Kouluissa pitäisi olla paljon kerhotoimintaa. Toisaalta on muistettava sitä, että lahjakaskin lapsi tarvitsee tavallisten lasten seuraa. Lopuksi: on tärkeää muistuttaa lahjakkaidenkin osalta

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s