Tuntia myöhemmin kouluun?

SIUNTION Aleksis Kiven koulussa koulu alkaa joka aamu klo 9.15. Lauantain Iltalehdessä on haastateltu myös Espoon Lintuvaarana koulun rehtorin tehtävästä virkavapaalla olevaa  koulun rehtoria Samuli Salosta. Jutun kirjoittaja Heljä Salonen näyttää toivovan, että kahdeksanaamut poistuisivat kouluista. Väitteen perusteluksi esitetään, että oppilaat ovat nykyisin aamutunneilla väsyneitä. Lähes joka toinen on kuulema aina aamulla väsynyt. Väsymys haittaa koulutyötä, nykyään jopa enemmän kuin aikaisemmin. Koska väsyminen vaikuttaa koulumenestykseen, koulunkäynnin myöhentäminen nostaisi monen tuloksia ja olisi järkevä teko. Jotenkin näin ajattelu menee.

PERUSONGELMA on että vähemmän kuin joka kymmenes yläasteikäinen nukkuu riittävät yhdeksän tuntia vuorokaudessa (Stakes kouluterveyskysely 2002). Tästä seuraava jatkuva väsymys voi aiheuttaa koulumenestyksen heikkenemistä, vaaratilanteita liikenteessä jne. JUTUSSA on haastateltu unitutkija Markku Partista, jonka mielkestä koulupäivän pitäisi alkaa vasta 9 ei 8. " Teini-iässä unirytmi muuttuu. Tämä johtuu sisäisestä kellosta", Partanen kertoo.

JOKA TAPAUKSESSA kysymys koulun aloitusajankohdasta on aina mielenkiintoinen. Meillä Aurorassa koulu (siis ensimmäinen mahdollinen oppitunti) on alkanut klo 8.05, 8.00, 8.30 ja nyt 8.15. Olemme siis kokeilleet hieman eri virityksiä. Vaikka ensimmäinen mahdollinen tunti alkaisi klo 8.15, suinkaan kaikilla koulu ei tuolloin ala ns. jakotuntien vuoksi (luokka on jaettu pienemmiksi ryhmiksi esim. kielen tai äidinkielen opetuksessa). Kävin läpi luokkiemme lukkarit, ja sain seuraavan kuvan nykytilanteessa:

  • Startti: puolet luokasta tulee kouluun klo 8.15 kolmena päivänä. Suurimmalla osalla koulu alkaa siis klo 9.
  • 1a + 1b: puolet luokasta kouluun klo 8.15 kolmena päivänä. Muutoin klo 9.
  • 2a+ 2b: puolet luokasta kouluun klo 8.15 kolmena päivänä. Muutoin klo 9. 2c: luokka kolmena aamuna klo 8.15 kouluun, kahtena klo 9.
  • 3a+ 3b luokat kouluun kolmena aamuna klo 8.15 ,kahtena klo 9.
  • 3c+ 3d luokat kouluun neljänä aamuna klo 8.15.
  • 4a: yhtenä aamuna koko luokka, yhtenä aamuna puoliryhmä, toisena aamuna ruotsin valinneet klo 8.15, muutoin klo 9.
  • 4b: yhtenä aamuna koko luokka, yhtenä aamuna ruotsin valinneet klo 8.15 , muutoin klo 9.
  • 5a: yhtenä aamuna koko luokka, yhtenä aamuna ruotsin valinneet klo 8.15, muutoin klo 9.
  • 5b: kahtena aamuna koko luokka, yhtenä aamuna ruotsin valinneet klo 8.15, muutoin klo 9.
  • 6a + 6b: kahtena aamuna koko luokka, joka toinen viikko yksi aamu klo 8.15 tai 10.00, muutoin klo 9.
  • Lisäksi kaikilla yleisopetuksenluokilla yhtenä aamuna on tukiopetusta klo 8.15-9.

KARKEASTI: Koulu alkaa meillä puoliksi 8.15 ja puoliksi 9.00. Mitä siis seuraisi, jos siirtäisimme ensimmäisen mahdollisen tunnin alkamaan klo 9? Noin puolella koulu alkaisikin klo 10. Alkuopetuksessa vanhemmat toivovat koulun alkavan mieluummin 8.15 kuin 9 – ainakin näin on, kun heiltä on kysytytty, kumpaan ryhmään he lapsensa haluaisivat. Aamuhoidon järjestäminen nousisi ongelmaksi. Ruokailutaukomme (11.30-12.45) sijoittuisi oppilaiden päivään kolmannen oppitunnin jälkeen. Puolet lapsista söisi ruokaa kahden oppitunnin jälkeen. Seitsemän tunnin päivänä sijoitus olisi tosi huono.

OPETTAJIEMME ammatillinen näkemys on, että aamupäivän tunnit ovat tehokkaampia kuin tunnit ruokatauon (siestamme) jälkeen. Jos koulun aloitusta siirrettäisiin, lasten koulupäivän päättyminen siirtyisi vastaavasti myöhäisemmäksi. Nyt meillä ensimmäinen ryhmä oppilaita pääsee kotiin klo 12.45, ja pääosa klo 13.30. Joka päivä on luokkia, jotka pääsevät kotiin klo 14.15 ja joinain päivinä ryhmiä, joiden päivä päättyy vasta 15. Aamutunnin siirto tarkoittaisi sitä, että ensimmäinen ryhmä oppilaita pääsisi kotiin klo 13.30. Pääosa pääsisi klo 14.15, ja osa luokista 15.00 ja 15.45. Näin pitkään jatkuviin päiviin olisi pakko organisoida jonkinlainen välipala. Osalle oppilaista päivien piteneminen tuottaisi harmia myös harrastuksiin ehtimisen kanssa.

ILTAPÄIVÄHOITOON tarvittava aika lyhenisi tunnilla päivässä, mikä saattaisi keventää kuukausimaksuja. Vastaavasti saattaisi esiin nousta kuitenkin tarve tarve järjestää hoitoa aamuksi (8.15-10.00). KOULUN HENKILÖKUNNASTA mm.laitoshuoltajat saattaisivat hyötyä uudistuksesta. He saisivat tunnin enemmän aikaa siivota luokkia aamulla. Osa opettajista nukkuisi itsekin mielellään pidempään. Osa on aamuvirkkuja, ja toivoo saavansa työskennellä itselleen tehokkaimmalla ajalla. Pienten lasten vanhemmille työpäivän siirto toisi helpotusta aamuihin, mutta ongelmia iltapäiviin.

SUMMA SUMMARUM: Jos koulupäivän aloituksella tavoitellaan sitä, että lapset olisivat tunneilla virkeitä, tämä saattaisi toteutua aivan aamutuntien osalta. Mutta samalla yhä myöhemmäksi iltapäivään siirtyvien tuntien osalta saavutettu  hyöty saattaisi valua hiekkaan. Unitutkijan ajatukset näyttivät nekin koskevan erityisesti yläasteikäisiä, joten ehkä alakoulussa tuo väsymys ei ole edes ongelma? Jotenkin idea alkaa muistuttaa yhä enemmän sitä kuuluisaa hölmäläistarinaa liian lyhyestä peitosta, eikö? Rehtori Salosen tavoin minä taitaisin ratkaista ongelmaa kehottamalla vanhempia panemaan lapsensa ajoissa nukkumaan.

Mainokset

5 kommenttia

  1. Welcome to enter (wow gold) and (wow power leveling) trading site, (wow gold) are cheap, (wow power leveling) credibility Very good! Quickly into the next single! Key words directly to the website click on transactions!

  2. Be wow gold cheapest wow power leveling under the best single-site!


Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s