Nousu kohti Joulua

OLEN JOULUIHMINEN. Myönnetään, me voimme olla raskaita. Hahmotan myös huomenna alkavan yhdeksänviikkoisen syyslukukauden lopun tästä näkökulmasta. Pitkän syysloman jälkeen otamme loppukirin koulutyössä, ja palkintona on sitten joulu ja joululoma. Millaisin portain nousun tällä kertaa teemme?

ENSI VIIKKO (43) on paluuta karuun arkeen. Tai melkein. Kuudennen luokan tytöille tulikin yllättäen kutsu futiksen välisarjaan heti maanantaina. Ja jos siellä menestytään, finaalit pelataan oikein Tapiolan Areenan sisäkentällä keskiviikkona. Tsemppiä. Uintivuorot alkavat, ja Leppävaaran altaissa käyvät neljä kertaa kaikki 0-4-luokat ja pieni ryhmä 5-6-luokkalaisia. Uintivuorot jatkuvat jouluviikolle, ja koska joka ryhmän mukana on oltava sekä mies- että naisvalvoja, päivärytmit vähän sekoittuvat itse kultakin. Eräät luokat tekevät retken Kirjamessuille, ja osa oppilaista on kutsuttu oikein tv-ohjelmaan runoraatiin. 5-6-tiimilla on pajapäivä tiistaina, ja saatamme päästä mukaan YK-päivänavaukseenkin. Reksi käy tavoitekeskusteluja opettajien kanssa. Mutta muuten on ihan rauhallista:-)

VIIKOLLA 44 siirrymme marraskuulle, ja pääsemme toivottavasti aloittamaan RONJAN harjoitukset. Aikuisporukassa on sattunut sairastapaus, joka on otettava huomioon. Keskiviikkona saamme vieraaksemme arvovaltaisen professoriryhmän Saksasta. Oppilasparlamentin kokous osuus samalle päivälle. Reksi jatkaa tavoitekeskusteluja opettajien kanssa.

VIIKOT 45 , 46, 47 ja 48 painetaan koulutöitä tosissaan, uidaan ja viedään porukka joulukuuhun. Joulukuun ensimmäisenä päivänä perjantaina joulujakso alkaa meillä adventtihartaudella. Saas nähdä, riittääkö opettajilla ja talonmies Karilla bensaa pystyttää vielä perinteinen jouluseimikin. Koulumme salibändijoukkue on kutsuttu mukaan koululaissarjaan, joka pelataan Espoon Oilersien otteluiden tauoilla. Ensimmäinen ottelumme, runkosarjan ottelu 4. Aurora – Maininki pelataan lauantaina 02.12.2006 Ottelun Oilers-Classic (17.00) yhteydessä. Joukkueen on oltava paikalla klo 16.15 paikalla. Saamme vapaalippuja fanijoukolle.

VIIKKO 49 katkeaa keskeltä kahtia itsenäisyyspäiväloman vuoksi. Alkuviikolla muistamme Lucia-neitoa (hieman etuajassa) . Joulunäytelmän harjoitukset ovat tiivissä vaiheessa, ja oppilasparlamentti pitää syksyn viimeisen kokouksen.

VIIKKO 50 on sitten luokanopetusviikko. Vaihtotunteja ei ole, ja saliin syntyy satumaailma. Keskiviikkona ja torstaina neljä miehitystä vetävät kenraaliharjoituksensa naapurikoulujen lapsille, ja lauantaina 16.12 on sitten esiintyjien suuri hetki: Heitämme neljä esitystä peräkkäin. Jos puffetin järjestäminen kiinnostaa (taidamme tarvita useita), niin minulle ilmoittautumaan.

VIIKKO 51 on vielä koulua. Maanantaina pienille oppilaille vedetään teatterileikit hienoissa kulisseissa, ja sitten sali palautetaan perusasentoon. Luokissa tehdään rästitöitä ja rauhoitutaan joulun tunnelmaan. Tiistaina on joulukirkko. Laulamme salissa pienen sikermän kauneimpia joululauluja perjantaina, ja todistukset jaetaan luokissa kaikille muille paitsi Mirde Kilposen luokalle, joka on ottanut kokeillakseen välitodistusta korvaavaa arviointikeskustelua. Ja kahden yön päästä olemmekin sitten sunnuntaina 24.12 perillä jouluaatossa.

ALLA Juha Hyväisen kuva Luciakulkueesta v. 2005.

Mainokset