Väkivallasta osa 4

LOKAKUUN 9 kirjoitin edellisen osan tutkimusmatkastani väkivallan maailmaan. Kerroin löytäneeni kolme avainkäsitettä: (neutraalin) aggressiovoiman, aggressiivisuuden (eli tavan käyttää aggressiovoimaa, tavan joka olisi tärkeä oppia pois) ja (pääosin negatiivisen) väkivallan, joiden avulla teemaa kannattaa lähestyä.

TÄLLÄ KERTAA POHDIN mahdollisuuksia vaikuttaa puheella aggressiivisesti käyttäytyvään niin, että tämä ei käytä väkivaltaa. Hankalia tilanteita varten on poliisien käyttöön kehitetty Yhdysvalloissa puhejudo, joka perustuu puhumalla rauhoitteluun. Puhejudo pehmittää räyhääjän. Kun vastassa on hankala asiakas, kuunteleminen ja ystävällinen puhe liennyttävät tilannetta Puhekaratea osataan ilman koulutustakin. Se etenee siten, että heti kun sinulle on sanottu pahasti, sinulla on oikeus sanoa vähintään samalla mitalla takaisin. Kehu haukkujaa; sano miellyttäviä asioista ihmiselle, joka ei sitä ansaitse. Kuuntele rauhoittuneeksi.Poimi asioita, joihin voit yhtyä. Älä keskeytä. Älä komenna. (Älä katso silmiin). Olisiko tässä ideaa?

TOINEN MIELENKIINTOINEN NÄKÖKULMA väkivaltaan, johon törmäsin,  on ns. systeemisellä psykologialla. Löysin netistä artikkelin, jonka mukaan Oulun yliopiston psykologian apulaisprofessori Timo Järvilehto lähestyy aggressioita emootiokäsitteen kautta. Emootioilla on kaksi pääluokkaa: positiivinen eli toiminnan integroituminen ja negatiivinen eli toiminnan hajoaminen (disorganisaatio). Kun toiminnan tulosta ei saavuteta tai eliön olemassaolo on uhattuna, syntyy epämiellyttävä tunne eli negatiivinen emootio (eli toiminnan hajautuminen). Siitä on päästävä pian eroon. Yksilö pyrkii integroimaan toimintansa uudelleen yhtenäisen tavoitteen suuntaan. Ihminen suuttuu, kun toiminnan tulokset eivät vastaa tavoitetta, ja alkaa   etsiä uusia toiminnan muotoja tai tavoitteita. Suuttumuksesta päästään  eroon aggresiivisen käyttäytymisen avulla. Esimerkiksi kun lapsi suuttumuksen vallassa huitaisee toista lasta, suuttuneen emootio(disorganisaatio) katoaa. Aggressiivinen toiminta on keino pyrkiä oman toiminnan integroimiseen, ei välttämättä "pahuutta". Aggressiivisen lapsen rankaisu ei auta, vaan  lisää aggressiivisuutta, "sillä rankaisu merkitsee juuri toiminnan haluttujen tulosten ehkäisyä ja sitä kautta toiminnan hajoamista yhä voimakkaammin eli voimakkaampien negatiivisten emootioiden syntymistä.."

Mainokset

Jätä kommentti

Ei kommentteja.

Comments RSS TrackBack Identifier URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s